Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tälläinen on tappajaksi epäilty kalliopyton - katso video

Kanadassa maanantaina karanneen kalliopytonin epäillään kuristaneen kaksi nukkuvaa lasta. IS selvitti, millaisesta käärmeestä oikeasti on kyse.
Helsingin Vallilassa sijaitsevassa Tropicariossa matelevat tiettävästi Suomen ainoat afrikkalaiset kalliopytonit.

Suomeen käärmeet ovat saapuneet Etelä-Afrikasta vaihdossa.

Pituutta Tropicarion kalliopytoneilla on noin neljä metriä, kun taas suurimmat  tunnetut kalliopytonit ovat noin kuusimetrisiä.- On kyllä vaikea uskoa, että käärme olisi sellaista tehnyt, pohtii Tropicarion eläintenhoitaja Jarmo Lanki kysyttäessä Kanadan tapahtumista.

Lankin mukaan kalliopytonit ovat kyllä tunnettuja äkkipikaisesta ja äksystä luonteestaan, joten niitä ei ole paljoa ihmisillä lemmikkeinä.
 
Nappasi luumunpoimijan tikkailta

Kalliopytonit elävät kuitenkin kuten muutkin käärmeet eli ne välttävät ihmiskontaktia, ellei niitä ärsytetä tai uhata.

-Vuosittain tulee uutisia, että kalliopyton on tappanut ihmisiä. Ihan viimeisimpänä taisi olla nuori luumunpoimija, jonka kalliopyton oli napannut tikkailta ja tappanut saman tien, muistelee Lanki.
Luonnossa kalliopytoneita elää vain Afrikassa. Laji on rauhoitettu, kuten kaikki muutkin jättiläiskäärmeet.

Kalliopytoneiden nahka on kuitenkin haluttua tavaraa, ja Lankin mukaan paikalliset myös syövät pytoneita.

Kalliopytonit syövät normaalisti kerran kolmessa viikossa.
 
Toinen ihmissyöjäkäärmeistä

Eläintenhoitaja Jarmo Lankin mukaan kalliopyton pystyy syömään myös ihmisen, mutta syöminen veisi kauan aikaa.

Tropicariossa kalliopytonit nauttivat ateriaksi kuitenkin vain rottia ja jäniksiä.

-
 Normaalia ruokaa ovat antiloopit, villisiat, koirat, leopardit. Ihmiset todella harvoin, mutta laji on kuitenkin toinen ihmissyöjäkäärmeistä, Lanki kertoo.

Kotilemmikeiksi Lanki ei kuitenkaan kalliopytoneita suosittele missään tapauksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. 6

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    7. 7

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    8. 8

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    9. 9

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    10. 10

      Berner Oy oikoo väärinkäsityksiä: Ministerillä ei yhteyksiä omistajasukuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    4. 4

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    5. 5

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    6. Näytä lisää