Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Taivas synkkenee entisestään: "Oikein semmoinen murheenkryyni"

Rajuilmat riepottelevat maata lähipäivinä. Ennuste lupaa kuumaa ilmaa ja ukkosen räiskettä. Vettä voi sataa niskaan kerralla jopa kymmeniä millimetrejä.

Ilmatieteen laitoksen keskiviikkona 7. elokuuta tekemän ennusteen mukaan parin lähivuorokauden ajan varsinkin maan etelä- ja keskiosassa vallitsee lämmin, ja hyvin kostea etelänpuoleinen ilmavirtaus, joka on otollinen voimakkaiden ukkosten kehittymiselle.

Keskiviikkona sade- ja ukkoskuurot painottuivat varsinkin maan länsiosaan.

- Viimeksi kun katsoin, niin Kokkolaan oli tullut jo 40 millimetriä vettä, joka on jo aika hulppea määrä, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Pauli Jokinen.

Torstain osalta ukkosta ja vettä on luvassa lisää. Sade- ja ukkoskuurot painottuvat varsinkin maan etelä- ja itäosaan.

- Torstaina epävakaamman sään alue ulottuu maan lounaisosasta Pohjois-Karjalaan. Siinä on tuollainen kapea rintamavyöhyke, jonne huomenna päivällä kehittyy sade- ja ukkoskuuroja. Oikeastaan painopiste niissä on siinä iltapäivällä.

Perjantain osalta ennustaminen on vielä hankalaa mutta meteorologi arvioi, että lähinnä maan etelä- ja keskiosassa on reippaamman sateen ja ukkosen riskiä torstai-illasta perjantai iltapäivään

- Hieman riippuu minkä reitin matalapaine ottaa, se on nyt ollut meillä oikein semmoinen murheenkryyni tässä viime päivinä, meteorologi tuskailee ennusteita.

Selvää kuitenkin on, että lähipäivinä sadetta piisaa. Tarkkoja määriä meteorologi ei osaa sanoa, mutta pahimmillaan puhutaan hulppeista määristä.

- Sade- ja ukkoskuuroissa voi olla aika suuria ne erot. Se voi jäädä tuollaiseen 5-10 milliin, mutta paikka paikoin voi tulla useita kymmeniä millimetrejä. Voimakkaamman ukkoskuuron osuessa kohdilleen, niin kyllä siinä aika rankasti voi tulla vettä, jopa kymmeniä millimetrejä, muutamankin tunnin aikana mahdollisesti.

Lähipäivien ukkoskuuroihin voi liittyä voimakkaimpiin ukkospilviin varsinkin päiväsaikaan myös voimakkaita tuulenpuuskia. Seuraa voimassa olevia varoituksia, jotka päivittyvät tilanteen mukaan.

Ryminän ja rankkasateiden jälkeen on vaikea sanoa tarkasti mitä on luvassa, mutta meteorologin arvion mukaan tukahduttavimmat helteet olivat tässä.

- Kyllä tämä kaikkein lämpimin ja kostein ilma perjantain kuluessa viimeistään väistyy. Sitten palataan vähän enemmän tavanomaisempaan elokuun säähän lämpötilojen puolesta.

- Ei varmaankaan erityisen koleaa ole, mutta tällaiset reippaasti yli 25 asteen lämpötilat, niin ne nyt alkavat olemaan vähän tiukissa. Ensi viikon osalta kuitenkin ollaan ihan mukavissa lukemissa, mutta ei varmaan nyt lähiaikoina 27-28 asteen lämpöjä näy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Sarjahukuttajaa kyydinnyttä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. Näytä lisää