Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Korkeasaaren berberiapinat eivät luovu Lumiastaan: ”Ei saada helposti pois”

Korkeasaaren berberiapinoiden häkkiin tipahti lauantaina iltapäivällä älypuhelin. Apinat tykästyivät niin paljon, että pitävät sitä edelleen hallussaan.
Korkeasaaren berberiapinat saivat lauantaina uuden pinkin "lelun", joka sai aikaan häkissä melkoista säpinää.

Joltain asiakkaalta nimittäin tipahti häkkiin Nokian Lumia -älypuhelin.

- Yleisöstä kuului kaikenlaista Nokiavitsiä ja osa ihmisistä luuli sitä Nokian mainoskampanjaksi, Korkeasaaressa lauantaina vieraillut IS:n lukija kertoo.

Sunnuntaina puhelin oli edelleen apinoiden aitauksessa.

- Eläintenhoitajat näkivät sen tänään aamulla johtaja-uroksen hallussa. Se piti sitä aarteenaan, kertoo Korkeasaaren markkinointipäällikkö Susanna Silvonen.

Silvosen mukaan apinat käyttivät puhelinta pitkälti puruleluna.

- Kädellisinä ne varmaan pystyisivät sitä käyttämään, mutta eivät ole varmaan hoksanneet miten.

- Voi olla, että puhelinta ei saada sieltä helposti pois, Silvonen sanoo.

Eläintenhoitajat eivät nimittäin mene häkkiin yhtä aikaa apinoiden kanssa.

Häkkiä siivotessa apinat viedään pois, mutta puhelinta ei välttämättä saada niiltä pois silloinkaan, sillä apinat voivat ottaa sen mukaansa.

Silvosella ei ole tietoa siitä, kenen puhelin oli tai onko joku kaivannut sitä takaisin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    2. 2

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    3. 3

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    4. 4

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

    9. 9

      Mies menehtyi tulipalossa Vieremässä

    10. 10

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    3. 3

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    6. 6

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    10. 10

      Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    2. 2

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    3. 3

      Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

    4. 4

      Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. Näytä lisää