Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hakkerit löysivät sähköisestä yo-kokeesta uusia aukkoja

Sähköisestä ylioppilaskokeesta löytyi odottamattomia aukkoja, kun hakkerit yrittivät viime kuussa kilpaa murtautua järjestelmään.
Kilpailun järjesti ylioppilastutkintolautakunta (YTL).

- Hyökkäystavat ovat olleet todella kekseliäitä, ja niitä on tullut ulkomailta asti. On myös tullut sellaisia ehdotuksia, joita tietoturva-ammattilaiset eivät olisi välttämättä keksineet, sanoo sähköistämisprojektin päällikkö Matti Lattu.

Ylioppilaskokelaan koneelle ladataan kirjoitusten ajaksi käyttöjärjestelmä, joka estää internetin ja kovalevyn käytön.

Kekseliäimmät hakkerit kuitenkin keksivät, miten tietokoneella saa yhteyden koetilan ulkopuolelle. Muissa hakkeritöissä opastetaan murtautumaan pääkäyttäjäksi.

Suuri osa tietoturva-aukoista oli kuitenkin YTL:n tiedossa jo ennen kilpailua.

YTL palkitsee kolme parasta hakkerointiehdotusta älypuhelimella tai tablettitietokoneella. Kilpailun voittajat julkistetaan lokakuun alussa.

Seuraavaksi käyttöjärjestelmä testataan ammattilaisilla. Sitten päästään päättämään sen teknisistä yksityiskohdista. Vielä on esimerkiksi auki, käytetäänkö järjestelmän pohjana Linuxia vai jotain muuta käyttöjärjestelmää.

Lunttaamista ei pystytä estämään

Latun mukaan lunttaamista on mahdotonta estää kokonaan.

Taitava tietokoneharrastaja pystyy esimerkiksi asentamaan tietokoneen sisälle toisen tietokoneen, jossa hän voi käyttää internetiä kokeen aikana.

Vilppi on kuitenkin erittäin vaikeaa, ja sitä vastaan pystytään suojautumaan melko hyvin.

Lattu vertaa järjestelmän murtamista taloon murtautumiseen.

- Taloon voi aina lisätä lukkoja, mutta koskaan ei voi olla varma, ettei sinne pystyisi murtautumaan. Nyt pitää miettiä, kuinka paljon lukkoja opiskelijat ovat valmiita kiertämään, jotta voivat käyttää koetilannetta väärin, Lattu sanoo.

Vilppiä helpottaa se, että kokelaat saavat tutustua käyttöjärjestelmään etukäteen.

- Lukiolaisilla on määrättömästi aikaa viritellä ja kokeilla, millaisia asioita ohjelma huomaa.

Tänä syksynä lukion aloittaneet ovat ensimmäisiä, jotka kirjoittavat ylioppilaskokeen sähköisenä. Kokeissa aiotaan sallia omien tietokoneiden käyttö.

Yhteisellä käyttöjärjestelmällä pyritään varmistamaan, että kaikilla on samanlainen koetilanne.

Ota kantaa

Yllyttääkö sähköinen yo-koe yrittämään vilppiä?

Kyllä 51% Ei 49%
Ääniä yhteensä 6965

Ylioppilaskirjoitusten sähköistämisen aikataulu

2014: Suunnitellaan käyttöjärjestelmän tekninen toteutus.
2015: Testataan järjestelmä lukiolaisilla.
2016: Ensimmäisenä sähköistetään saksan kielen, maantiedon ja filosofian ylioppilaskokeet.
2017: Muun muassa ruotsin kieli, historia ja pyskologia sähköistetään.
2018: Muun muassa englannin kieli, biologia ja kemia sähköistetään.
2019: Kaikki ylioppilaskokeet kirjoitetaan sähköisenä. Viimeisenä sähköistetään matematiikan koe.

Lähde: Ylioppilastutkintolautakunta

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. 6

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    7. 7

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    8. 8

      Teemu Selänne lähetti onnentoivotukset ja terveiset Trumpille Twitterissä

    9. 9

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    10. 10

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Trump saapui Valkoiseen taloon ensimmäistä kertaa presidenttinä

    5. 5

      Rajuja mellakoita Washingtonissa – vasaroin varustautuneet kahakoitsijat heittelevät kadunpaloja ikkunoista sisään

    6. Näytä lisää