Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uskomaton ennuste: Palaako helle Etelä-Suomeen?

SÄÄ
Helle saattaa palata Etelä-Suomeen viikonloppuna. Ensi viikkokin lienee mukavan lämmin.
- Ei se poissuljettua ole, tuumi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Juha Tuomola helteen mahdollisuutta torstai-iltana.

- Pitää kuitenkin ottaa huomioon, että auringon säteilymäärä alkaa olla vähenemään päin. Ehkä itse suhtautuisin niin, että jaksaako se yön jälkeen ihan niin lämpimäksi enää oieta.

Tiistaihin asti lämpötilan pitäisi olla 20 yläpuolella. Sitten viilenee hieman.

Tiistain paikkeilla Suomeen on tulossa todennäköisesti uusi matalapaine, joka tuonee tullessaan ainakin Lounais-Suomeen sateita ja viileämpää ilmaa. Lämpötila laskenee siellä noin 15 asteeseen, mutta muualla etelässä se pysynee 18 asteen tienoilla.

Lapin yössä hallan vaara

Lapissa saattaa perjantaina sataa hiukan ja lauantaina vähän enemmän. Silti sää on koko Suomessa ollut aina Lappia myöten tavanomaista lämpimämpää.

- Lapissa olisi normaalisti alkanut niin sanottu terminen syksy, siellä kesä on saanut jatkoaikaa, kertoo Ilmatieteen laitoksen toinen meteorologi Henriikka Simola.

Termisellä syksyllä tarkoitetaan säätä, jossa päivän keskilämpötilat ovat pysyvästi 0–10 plusasteen välillä. Lapissa on päivällä pysytelty reippaasti tämän yläpuolella, ja ruskasta on pohjoisessa saatu nauttia kesäisen lämpimissä säissä. Viikonloppuna yölämpötilat saattavat pohjoisessa laskea kuitenkin lähelle pakkasrajaa.

- Lapissa on välillä viileämpää, ja yölämpötilat voivat koko Lapissa laskea lähelle nollaa, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko.

Hän muistelee, että pari vuotta sitten syyskuun viimeisenä päivänä lämpötilaksi mitattiin +20 astetta.

- Mutta se on jo poikkeuksellista.

Katso paikkakuntasi täsmäsää IS:n sääpalvelusta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. 6

      Donald Trump jätti jo tavaramerkkihakemuksen vuoden 2020 kampanjasloganista

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    9. 9

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    10. 10

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Trumpilta odotetaan määräyksiä maahanmuutosta – koskevat tietyistä maista tulevia pakolaisia ja viisuminhaltijoita

    4. 4

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    5. 5

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    6. Näytä lisää