Oona, Netta, Aune

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Mystinen homma”- Vaalimaan outo rekkaräjähdys ihmetyttää palomestaria

Aamu valkeni tänään Vaalimaan raja-aseman lähistöllä dramaattisesti, kun rekkakuski syttyi tuleen hänen ajoneuvonsa polttoainetankin räjähdettyä.
Syttyminen johtui todennäköisesti siitä, että kuljettaja oli mennyt savukkeen kanssa tarkastelemaan polttoainesäiliötä. Asiaan liittyy kuitenkin epäselviä piirteitä.

- On vähän mystinen homma, miten dieselpolttoaine höyrystyy niin, että siihen tulee syttyvä seos. Siitä on otettu näyte, josta tutkitaan, onko kyseessä pelkkä diesel, Kymenlaakson pelastuslaitoksen palomestari Jaakko Hämeenniemi sanoi Ilta-Sanomille.

Rekan polttoainesäiliö pullistui sen sisällä tapahtuneesta räjähdyksestä.

- Tietysti se on mahdollista, jos sattuu juuri oikeat olosuhteet. Dieselin ei kuitenkaan pitäisi olla noin herkkä. Se vaatii tietyn syttyvän seoksen, johon tulee palava höyry, ilman seos ja sitten vielä syttymisenergia.

Tieto siitä, että tupakka olisi syttymissyy, pohjautuu silminnäkijän havaintoon.

- Ohikulkija oli havainnut, että hän oli mennyt sinne tupakan kanssa. Ei tiedetä, onko tupakka sitten pudonnut sinne vai onko hän kumartunut.
Palovammoja päähän ja vartaloon saanut kuljettaja vietiin Medi-Helilla sairaalaan Helsinkiin.

Hämeenniemen mukaan kuljettaja on luultavasti kansallisuudeltaan virolainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    6. 6

      Trumpia vastustavat ”sisarmarssit” alkoivat jo Australiassa ja Uudessa-Seelannissa

    7. 7

      Kuvat: Donald Trump astui sisään presidentin työhuoneeseen Oval Officeen – heti allekirjoituspuuhissa

    8. 8

      Tässä Trumpin koko kohuttu puhe – lue sanasta sanaan

    9. 9

      Yhdysvallat teki ilmaiskun – yli 100 al-Qaidan taistelijaa kuoli Syyriassa

    10. 10

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    4. 4

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    4. 4

      Loimaalaisen Tommin Gambian-matka loppui lyhyeen: ”Sinne jäi rahat”

    5. 5

      Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentuu tanssiaisiin

    6. Näytä lisää