Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tätä ei ole koettu Suomen Lapissa 52 vuoteen

Lämmin sää jatkuu
Lapin kesä on rikkonut pituudellaan kaikki edelliset ennätykset.
Lapissa eletään parhaillaan kaunista ruskan aikaa – ja mitä parhaimpien kelien merkeissä. Kesä on jatkunut ennätyksellisen pitkään, sillä näin pitkää kesää ei Lapissa ole koettu koko 52 vuotta kestäneen mittaushistorian aikana.

-  Esimerkiksi Sodankylässä kesä ei ole päättynyt vieläkään, vaan jatkuu edelleen, vahvistaa meteorologi Asko Hutila Ilmatieteen laitokselta.

Terminen kesä tarkoittaa Lapissa sitä, että vuorokauden keskilämpötila pysyy kymmenen plusasteen paremmalla puolella. Kun lämpötila laskee pysyvästi eli vähintään 10 päivän ajaksi alle 10 plusasteen, katsotaan syksy alkaneeksi.

Yölämpötilat pysynevät vieläkin plussan puolella

Pohjoisimmassa Lapissa, kuten Sallassa ja Kittilässä, syksy on alkanut. Etelä- ja Keski-Lapissa sekä osissa Pohjois-Lappia kesä kuitenkin vielä jatkuu. Ilmatieteen laitoksen ennusteiden mukaan myös yölämpötilat pysynevät lähipäivinä plussan puolella.

Näin rikotaan Lapin edelliset pitkän kesän ennätykset vuosilta 2001 ja 2011. Myös päivälämpötilat nousevat jopa 15 plusasteen paremmalle puolelle.

Kesä on siis ollut pitkä ja osin varmasti myös hikinen. Näin varsinkin niille, jotka joutuvat työssään pukeutumaan keleistä huolimatta lämpimästi. Kuten Rovaniemen oma matkailuvaltti,Joulupukki.

Joulupukki: Yllä puuvilla- tai pellavapaita

Millaista se on tavata matkailijoita, kun kesäiset kelit sen kuin jatkuvat? Onko yllä sama punainen palttoo ja kasvoilla kutittaa paksu valkoinen parta, kesät talvet?

-  Lämpimänä syksynä ei päällä toki ole paksu talvitakki, vaan mukavan ohut puuvilla- tai pellavapaita, myhäili kammarissaan turisteja tavannut Joulupukki ja kiitteli kaunista säätä.

Rovaniemen matkailun & markkinoinnin toimituspäällikön Sanna Kortelaisen mukaan pitkä kesä ei ole aiheuttanut yleisöryntäystä, mutta Lapin matkoista on jaettu runsaasti kuvia ja matkakertomuksia mm. sosiaalisessa mediassa.

-  Nyt on ollut tosi vilkas ja aktiivinen revontulikausi ja siitä on tullut tosi paljon palautetta, Kortelainen kertoo.

Kortelaisen mukaan lokakuussa matkustetaan revontulien perässä nykyään jo ahkerammin kuin syyskuussa. Pakkasöiden valoilmiötä tullaan katsomaan aina Japanista, Kiinasta ja Koreastakin asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää