Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tunnelma yhä kireä marjasodassa

Sotkamolaisen marjayrityksen Ber-Exin toimitusjohtajaa Kari Jansaa odotetaan parhaillaan Äänekoskelle, jossa hänen on määrä antaa rahat thaimaalaisille poimijoille heidän keräämistään marjoista.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ja poimijoiden asianajajana toimiva Ville Hoikkala saapuivat aiemmin sunnuntaina Äänekoskelle neuvottelemaan tilanteen ratkaisusta poimijoiden kanssa.

Andersson on jo poistunut paikalta. Hoikkala kertoi IS:lle, että hän ei ole paikalla Jansan tavatessa thaipoimijat.

Jansa kävi myöhään lauantai-iltana ilmoittamassa poimijoille olevansa valmis maksamaan poimijoiden ansiot.

Paikalle saapui myös Thaimaan Suomen-suurlähettiläs Rachanant Thananant selvittämään Ber-Exin kantaa.

Ber-Ex ilmoitti, ettei aio maksaa poimijoiden vaatimia hyvityksiä.

Jansa ilmoitti saapuvansa rahojen kanssa Äänekoskelle sunnuntaina iltapäivällä. Poimijat jäivät pohtimaan esitettyä tarjousta.

"Me ei uskalleta tulla"

Jansa kertoi sunnuntaina IS:lle, ettei aio tulla paikalle, jos Hoikkala, Andersson ja pari muuta aktivistia ovat paikalla.

- Me ei yksinkertaisesti uskalleta tulla. Siellä on leikki kaukana. Se on kuin hurmosliike, Äänekoskea kohti autoillut Jansa sanoi.

- Siellä ne esittää pian lisää vaateita, ja siitä ei tuu mittään. Meillä oli eilen puolin ja toisin yhteisymmärrys. Jos ne aktivistit ovat paikalla, niin nokka kääntyy kohti Kainuuta, ja homma raukeaa.

29:lle lentoliput Thaimaahan

Jansan mukaan 29 poimijalle olisi maanantaina lentoliput Thaimaahan.

- Koneeseen pääsee 29 halukasta – jos heitä ei nyt villitä uudestaan. Miten yksi mies pystyy näin villitsemään muita? Kahdeksaan vuoteen me ei olla lakimiestä tarvittu, eikä tarvita vieläkään, Jansa linjaa.

- Me haluamme olla vain pienen hetken poimijoiden kanssa.

Poliisit oli jo ehditty kutsua

Jansan kannan kuultuaan Hoikkala ilmoitti joustavansa. Hän ehti jo kutsua poliisit paikalle tilanteen rauhoittamiseksi.

Yksi poliisipartio tulikin sunnuntaina Äänekoskelle.

- Olen poissa, kun Jansa saapuu. Mitä tapahtuu poimijoiden ja Jansan välillä, on heidän asiansa.

Mahdolliset jatkotoimet Hoikkala jättää vielä tässä vaiheessa arvailujen varaan.

- Jokainen voi valita oman lakimiehensä, muttei vastapuolen lakimiestä. On se kumma, että kokenut liikemies ei ymmärrä tällaista asiaa.

Juttua on päivitetty uusin tiedoin kello 15.30. Ber-Exin toimitusjohtaja oli saapumassa Äänekoskelle sunnuntaina iltapäivällä, mutta tilanne kärjistyi, kun hän kuuli Li Anderssonin ja Ville Hoikkalan saapuneen paikalle.

Li Andersson on jo poistunut paikalta, ja Ville Hoikkala on kertonut olevansa pois paikalta, kun Ber-Exin Kari Jansa saapuu tapaamaan thaipoimijoita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Enontekiöllä surmatun skotlantilaisen Rebeccan, 26, läheiset järkyttyivät tragediasta: ”Hän oli kaunis tyttö”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Autovarkailla käytössä uusi ”mysteerilaite” – iskevät autoihin, jotka käynnistetään ilman avainta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. Näytä lisää