Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pentti Arajärvi: "En kuule enää naisten ääniä"

Presidentin puoliso Pentti Arajärvi kertoo olevansa kiireisempi kuin koskaan. "Odotan uteliaana, mitä elämä tuo tullessaan."
Entinen Mäntyniemen herra, presidentti Tarja Halosen puoliso Pentti Arajärvi huomaa itsessään merkkejä vanhenemisesta.

- Vanhenemisen huomaan siitä, etten enää kuule naisten ääniä. Tarja tosin väittää, ettei se ole uusi ilmiö, 65-vuotias Arajärvi lohkaisi eilen Kansallisen senioritutkimuksen julkistustilaisuudessa.

Arajärvi kuuluu tutkimuksen ohjausryhmään.

Uusi tutkimus kääntää päälaelleen stereotypian harmaahapsisesta, keinutuolissa istuvasta mummosta.

Tutkimuksen mukaan yli 55-vuotiaat suomalaiset elävät omasta mielestään elämänsä parasta aikaa. Heillä on aikaa keskittyä itseensä ja innostua uusista asioista. Joka toinen seniori olisi valmis tulemaan työelämään.

Arajärvi itse on elävä esimerkki aktiivisesta eläke-ikäisestä. Hän on edelleen työelämässä, vaikka lain puolesta voisi vetäytyä eläkkeelle.

- Työtä on enemmän kuin koskaan ennen, Arajärvi sanoo.

Arajärvi vaikuttaa professorina Helsingin yliopistossa. Hän aikoo pysyä työelämässä vielä pari vuotta.

- Aion olla työssä niin kauan kuin virkakausi jatkuu, Arajärvi sanoo Ilta-Sanomille.

Arajärvi on samaa mieltä kuin senioritutkimuksen vastaajat. Jokainen ikä on paras ikä.

Odotan uteliaana, mitä elämä tuo tullessaan.

Arajärvi kuuluu suuriin ikäluokkiin, joista on sanottu, että he saavat kaiken. Suuren ikäluokan edustajat saivat aikoinaan helposti opiskelupaikan, sitten he saivat työpaikan.

Nyt kun he ovat eläkeiässä, heillä on aikaa ja rahaa harrastaa ja matkustella.

Arajärvi puolustautuu, että suuret ikäluokat eivät ole rasittaneet valtion huoltosuhdetta. Kun hänen ikäpolvensa siirtyi työelämään, oli vähän eläkeikäisiä ja vähän huollettavia lapsia.

- Oltiin laiskoja tekemään lapsia.

Vanhuudessa Arajärveä mietityttää yksinäisyys. Tosin tuoreen senioritutkimuksen mukaan yksinäisyys ei ole niin suuri ongelma kuin yleisesti kuvitellaan. Vastaajista 14 prosenttia sanoo kokevansa yksinäisyyttä.

- Olen omassa lähipiirissäni seurannut vanhuuden yksinäisyyttä, Arajärvi kertoo.

Arajärven mielestä ratkaisuna ei voi olla yksinäisyysasiamiehen viran perustaminen. Professori uskoo vapaaehtoistyöhön.

- Käydään tapaamassa ja auttamassa vanhuksia, ja kävellään vaikka korttelin ympäri. Se antaa hyvää mieltä myös auttajalle.

Arajärvi pitää hälyttävänä asiana sitä, että maahan pitää säätää erillinen vanhuspalvelulaki. Vanhempien auttamisen pitäisi olla itsestään selvä asia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    10. 10

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    5. 5

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    6. Näytä lisää