Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Samurai-miekkaa käyttäneille kassakaappiryöstäjille vankeutta

Jyväskylässä omakotitaloon luvatta tunkeutuneet ja väkivalloin kassakaapin kähveltänyt mieskolmikko on saanut teoistaan vankeutta.
Muun muassa timanttiset korvakorut, keräilyrahoja ja kultaisia kalvosinnappeja saaliikseen saaneet miehet olivat varustautuneet öiselle keikalleen starttipistoolilla ja pitkäteräisellä samurai-miekalla.

Keski-Suomen käräjäoikeus antoi päätekijälle, 31-vuotiaalle helsinkiläismiehelle puolentoista vuoden ehdottoman tuomion ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta.

Tekoon osallistui lisäksi kaksi noin 30-vuotiasta Kangasniemeltä kotoisin olevaa miestä. Toinen heistä sai vuoden ehdotonta, toinen kymmenen kuukautta ehdollista vankeutta. Molemmat syyllistyivät törkeään kotirauhan rikkomiseen ja avunantoon ryöstössä.

Rikos tapahtui heinäkuun puolivälissä. Miehet tunkeutuivat omakotitaloon myöhään arki-iltana. Mennessään he katkaisivat valvontakameran johdot.

Uhattiin starttipistoolilla

Teko muuttui ryöstöksi, kun talossa asuva noin 50-vuotias mies saapui kotiin noin kello 23. Helsinkiläismies osoitti kotiin tullutta erehdyttävästi aseelta näyttävällä starttipistoolilla. Samalla toinen kangasniemeläisistä piti kädessään samurai-miekkaa.

Helsinkiläinen löi uhria pistoolilla kahdesti kasvoihin ja uhkasi tämän henkeä työntämällä pistoolia vasten kaulaa ja otsaa. Samalla mies kyseli kassakaapin tunnuslukua.

Uhri onnistui kaikesta huolimatta käynnistämään hälytyksen, jolloin kolmikkoa poistui paikalta. Helsinkiläismies palasi kuitenkin pian takaisin ja nappasi kassakaapin mukaansa.

Tekijät saivat kaapin auki metsässä. Saalista riitti: seitsemän kappaletta keräilyrahoja, 34 kappaletta erilaisia mitaleja ja ansiomerkkejä, kahdeksan kappaletta olkapoletteja, Quartz- ja Leijona -merkkiset miesten rannekellot, kymmenen kappaletta kalvosinnappeja, joista kahdet kultaiset, 11 kappaletta korvakoruja, joista viisi kultaisia, kolme solmioneulaa, joista kaksi kultaisia, korurasia, timanttiset korvakorut ja kolme kultaista sormusta.

Uhri sai edellä mainitut aarteensa pian ehjänä takaisin. Kaapissa oli lisäksi erilaisia asiakirjoja ja kortteja. Omaisuuden yhteisarvo oli joitakin tuhansia euroja.

Tekijät joutuvat korvaamaan uhrilleen yhteisvastuullisesti yli 4 600 euroa. Suurin osa summasta koostuu kivusta ja särystä, pysyvästä kosmeettisesta haitasta (arpi ylähuulessa), kärsimyksestä ja kotirauhan rikkomisesta.

Lisäksi summaan ynnättiin muun muassa lääkärikuluja sekä asiakirjojen uusimisesta, kassakaapista ja valvontakamerasta aiheutuneita kuluja.

Rikoksen taustalla oli helsinkiläismiehen päättynyt vuokrasuhde uhrin suvun omistamassa asunnossa. Helsinkiläinen katsoi, että uhri oli jäänyt hänelle velkaa. Hän oli käynyt jo aiemmin uhrin ovelle kyselemässä rahoja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. 6

      7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    10. 10

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    5. 5

      Testaa, miten sinkku olet!

    6. Näytä lisää