Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ulvilan käräjöinnistä miljoonalasku veronmaksajille

Ulvilan surma
Ulvilan surmasta on tulossa veronmaksajille jättilasku. Pelkästään poliisitutkinnasta laskua kertyy lähes miljoona euroa.
Ulvilan surmasta on tulossa veronmaksajille jättilasku. Pelkästään poliisitutkinnasta laskua kertyy lähes miljoona euroa.

Laboratoriojohtaja Erkki Sippola krp:sta arvioi, että pahimmillaan laboratoriotutkimuksista kustannuksia kertyy useita satoja tuhansia euroja.

- Kustannukset jäävät kuitenkin selvästi alle puolen miljoonan euron, Sippola sanoo.

Sippolan mukaan summa sisältää kaikki kustannukset palkkoja myöten. Vuonna 2007 tehty massiivinen dna-testaus muodostaa kuluista huomattavan osan. Sippolan mukaan yhden dna-näytteen analysointi maksaa 220 euroa. Näytteitä vuonna 2007 otettiin noin 700 henkilöltä.

Rikosylikomisario Heikki Särkiniemi Satakunnan poliisilaitokselta arvioi, että heidän laitoksensa kokonaiskustannukset jutussa ovat 200 000–300 000 euroa. Särkiniemen mukaan kokonaiskustannuksia murhajutun osalta on vaikea arvioida vuoden 2011 jälkeen, koska tuolloin paljastunut seksirikosjuttu ja murhajuttu ovat olleet koko ajan lomittain toistensa kanssa.

Suurin osa kustannuksista tutkinnan alkuvuosilta

Särkiniemen mukaan murhajutun kustannuksista suuri osa on peräisin tutkinnan alkuvuosilta, jolloin tutkintaan panostettiin valtavasti ja siitä vastasivat isot tutkintaryhmät.

- Vuoden 2011 jälkeen tutkintaa on hoidettu selvästi pienemmillä tutkintaryhmillä eikä tutkinnanjohtajakaan ole enää ollut jutussa kokopäiväisesti, Särkiniemi kertoo.

Jutussa on ollut kolme tutkinnanjohtajaa, yksi päätutkija, muiden tutkijoiden lukumäärä on vuosien aikana vaihdellut tarpeen mukaan.

Asianajajien yhteenlasketut palkkiot kolmesta oikeudenkäynnistä nousevat 360 000 euroon. Suurimman palkkion tähän mennessä on kuitannut miehensä murhasta syytetyn Anneli Auerin asianajaja Juha Manner, jonka lasku kolmesta oikeudenkäynnistä ja asian käsittelystä korkeimman oikeudessa nousee liki 214 000 euroon.

Asianajaja Mika Haaviston lasku on yhteensä lähes 86 000 euroa. Haavisto edusti ensimmäisessä käräjäoikeuskäsittelyssä Auerin kaikkia neljää lasta, mutta on sen jälkeen ollut perheen kolmen nuorimman lapsen asianajaja. Haaviston lasku koostuu kolmesta oikeudenkäynnistä ja asian käsittelystä korkeimmassa oikeudessa.

Auerin vanhimman lapsen asianajaja Mika Kivikosken lasku on lähes 40 000 euroa. Kivikoski määrättiin edustamaan Auerin vanhinta lasta vuoden 2011 elokuussa.

Jukka Lahden omaisten asianajaja Seppo Kauppilan lasku kahdesta oikeuskäsittelystä oli lähes 20 000 euroa.

Kustannuksia on tullut myös kaikkien kolmen oikeuskäsittelyn todistajista. Ensimmäisessä käräjäoikeuskäsittelyssä oikeus kuuli lähes 30 todistajaa, hovioikeudessa todistajia oli hieman vähemmän ja tiistaina päättyneessä toisessa käräjäoikeuskäsittelyssä yli 40. Lähes sadan todistajan palkkioihin rahaa paloi lähes 6000 euroa. Osalle todistajista vaati myös matkakustannusten korvauksia.

Porilaisen näyttelijän vangitsemisesta lisälasku

Kustannuksia on kertynyt myös Anneli Auerin vankila-ajasta. Auerhan ehti istua vankilassa 566 vuorokautta ennen vapautumistaan vuoden 2011 toukokuussa. Myös Auerin kuljetus Turun ja Porin välillä on lisännyt kustannuksia, samoin hänen säilyttämisensä Porin poliisivankilassa.

Myös porilaisen näyttelijän vangitseminen vuoden 2007 kesällä lisää yhteiskunnan laskua. Valtio joutui korvaamaan näyttelijälle 11 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. 6

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    7. 7

      Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    6. Näytä lisää