Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lehti: Keravan huumeruiskupöntöistä tuli menestys

Kerava sai syyskuussa kauan kaivattuja huumeruiskujen keräysastioita.
IS kertoi elokuussa Keravaa riivaavasta käytettyjen huumeruiskujen ongelmasta. Lukuisat vanhemmat olivat huolissaan muun muassa koulujen
läheltä jatkuvasti löytyvistä ruiskuista.

Keravalla ei vielä kesällä ollut suonensisäisten huumeiden käyttäjille tarkoitettuja ruiskujen keräyspisteitä. Lähin toimituspaikka löytyi Vantaalta 15 kilometrin matkan päästä.

Syyskuussa asiaan tuli muutos, kun kaupungin alueelle sijoitettiin seitsemän ruiskujenkeräysastiaa.

Keski-Uusimaa kertoo, että ratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Lehden mukaan astioista löytyi ensimmäisellä tyhjennyskerralla yhteensä noin 40 ruiskua. Määrä on ylittänyt odotukset.

Eniten ruiskuja oli suojaisiin paikkoihin asennetuissa astioissa. Avoimilla paikoilla astioihin oli sullottu myös erilaisia roskia ja satakunta paristoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

    4. 4

      Mäkäräisen vaisun hiihtovauhdin syy selvisi – ”Kaisa mietti aamulla, lähteekö kisaan”

    5. 5

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    6. 6

      Italialaismies pelastui tuhoisan lumivyöryn armoilta onnekkaan ajoituksen ansiosta – vaimo ja lapset edelleen kateissa

    7. 7

      Vuoden 2011 Toyota Corolla ja Opel Astra – näin Bernerin uudistus tulisi maksamaan suosittujen perusautojen kuskeille

    8. 8

      Salkkarit-tähti Sara Parikka lomalla uima-asussa, mutta matka Helsinki-Vantaalla alkoi surkeasti: ”Virkailijakin ihmetteli suuresti”

    9. 9

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    10. 10

      Nämä ihmiset ärsyttävät eniten lentokoneessa – yhdelle ryhmälle ylivoimainen voitto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    7. 7

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    8. 8

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    9. 9

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    2. 2

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    3. 3

      Lambada-megahitin laulaja on kuollut – ruumis löytyi täysin palaneena

    4. 4

      Mäkäräisen vaisun hiihtovauhdin syy selvisi – ”Kaisa mietti aamulla, lähteekö kisaan”

    5. 5

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    6. Näytä lisää