Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vihreät ällistyivät Hirvisaaren avustajavalinnasta: "Varsin mielenkiintoista"

Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu, sittemmin muutos 2011 –puolueeseen liittynyt kansanedustaja James Hirvisaari on palkannut itselleen uuden eduskunta-avustajan.
Hirvisaaren avustajana aloittaa marraskuun 11. päivä Uuden Suomen Puheenvuoro-blogia pitävä Fija Saarni, joka yllättäen ilmoittaa puoluekannakseen vihreät.

- Eilen illalla sain etukäteen lahjan, jonka aion käyttää viisaasti ja harkiten. Olen tottunut ostamaan onnenhetkeni, mutta rahallakaan en olisi saanut näin hienoa mahdollisuutta. Ihminen, jonka kanssa aion tulevaisuudessa tehdä työtä ei ole ostettavissa millään summalla. Hän on periksi antamaton, päättäväinen, äärettömän mielenkiintoinen persoona, enkä malta odottaa, mitä yhteistyöstämme seuraa, Saarni muun muassa kirjoittaa tänään aamupäivällä julkaistussa blogissaan.

Saarni myös suosittelee sivustollaan Hirvisaaren entisen avustajan Helena Erosen kirjoituksia. Eronen joutui jättämään avustajan tehtävänsä kirjoitettuaan omien sanojensa mukaan sarkastisen kirjoituksen, jossa hän ehdotti eri ryhmille pakollista hihamerkkiä poliisin työn helpottamiseksi.

Hirvisaari kertoo IS:lle, ettei hänellä ole ongelmaa Saarnin poliittisen kannan suhteen.

- Puolueen sanoma tulee paremmin perille, että emme ole omissa poteroissamme oleva porukka, Hirvisaari sanoo.

Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettinen ei kerro, onko Saarni virallisesti puolueen jäsen, koska henkilötietolain mukaan arkaluontoisen asioiden, kuten puoluejäsenyyden, luovuttaminen ei ole sallittua.

Hän muistelee, että Saarni on toiminut aiemmin Satakunnan vihreissä.

- Muistan hänen esittäneen hyvin värikkäitä maahanmuuttaja-aiheisia mielipiteitä, Miettinen sanoo.

- Varsin mielenkiintoista, hän hämmästelee kuultuaan Saarnin valinnasta Hirvisaaren avustajaksi.
 
Miettinen muistuttaa, että vaikka joku esittää mielipiteitä ja ilmoittaa puoluekannakseen vihreät, se ei kerro todellisuutta vihreiden linjasta.
 
- Jos joku ilmoittaa puoluekannakseen vihreät, emme voi sitä estää.

Juttua päivitetty klo 14.16: Otsikkoa muutettu; ei puhuta enää perussuomalaisista, kun Hirvisaari on puolueesta erotettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    7. 7

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – järjestäjä joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. Näytä lisää