Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kolaroinut huumekuski uhkaili ja riehui Peijaksen sairaalassa

Vantaa
Kolarin huumepäissään ajanut mies riehaantui Peijaksen sairaalassa Vantaalla ja uhkasi sairaalan vartijoita aseenkaltaisella esineellä. Lisäksi vartijoiden päälle yritettiin ajaa sairaalan pihalla.
33-vuotias mies oli kaahannut Ruotsiin rekisteröidyllä henkilöautolla ja ohitellut vaarallisesti Koivukylänväylällä.

Vanhalta Porvoontieltä tuli kärkikolmion takaa henkilöauto, jolloin autot törmäsivät toisiinsa ja vaurioituivat kauttaaltaan.

Ohituksia tehnyt kuljettaja siirtyi kolarin jälkeen istumaan autonsa takapenkille, väittäen poliisille jonkun muun olleen kuljettajana.

Välikohtaus tapahtui jo 16. lokakuuta illalla.

Hänelle tehtiin huumepikatesti, joka näytti positiivista amfetamiinille. Miehellä ei myöskään ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kummastakin autosta matkustajat toimitettiin sairaalaan. Kaahaillut huumekuski vietiin sairaalaan tarkkailtavaksi.

Sairaalassa mies ei kuitenkaan viihtynyt, vaan soitti kesken hoidon 23-vuotiaan kaverinsa hakemaan häntä.

Paikalle hälytetyt vartijat joutuivat huumemiehen kovan uhkailun kohteiksi.

- Vartijoiden mukaan mies oli uhannut heitä aseen näköisellä esineellä, kertoo rikoskomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista.
 
Auto oli mennyt läheltä vartijoita.

Mies meni kaverinsa autoon, jolla oli vielä yritetty ajaa perään pihalle rientäneiden vartijoiden päälle.

- Auto oli mennyt läheltä vartijoita, Hyvärinen kuvailee, sillä vartijat kertoivat väistäneensä hyppäämällä sivuun.

Poliisi sai myöhemmin kiinni molemmat epäillyt ja heidät kuulusteltiin.

Poliisin mukaan miehiltä ei löytynyt asetta. Tutkimuksissa selvitellään, oliko aseen näköinen esine pistooli, kuten vartijat luulivat.

Miehiä epäillään törkeän pahoinpitelyn yrityksestä, laittomasta uhkauksesta sekä huumekuskia muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. 6

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    7. 7

      X Factorin kuvausryhmä käskytti ja hyppyytti Saara Aallon faneja lentokentällä – ”Olkaa innokkaampia!”

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jättää Linnan juhlat väliin: viikon sairaslomalla

    10. 10

      Espanjan Aurinkorannikolla ennätyssateet – lehti: kaksi kuollut tulvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    2. 2

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    3. 3

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    4. 4

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    5. 5

      IS seuraa Suomen-vierailua hetki hetkeltä: Saara Aalto tapasi valtavan fanivyöryn Helsinki-Vantaalla

    6. Näytä lisää