Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tässäkö Suomen pelastus? Katainen innostui "viidestä jättiläisestä"

Pääministeri Katainen nosti Himasen raportista muutaman mielestään Suomen tulevaisuuden kannalta oleellisen seikan esiin Himasen raportista.
Pääministeri Jyrki Katainen on esitellyt ylpeänä filosofi Pekka Himasen tekemää loppuraporttia Kestävän kasvun malli – Globaali näkökulma.

Katainen oli erityisen innostunut Himasen raportin sivulta 94 eteenpäin löytyvään tekstiin.

–    Aloittaisin tästä osiosta, joka käsittelee kestävän kasvun mallia, Katainen sanoi kuvaten huomiota ”viidestä jättiläisestä” mielenkiintoiseksi.

–    Suomen kannalta on olemassa viisi jättiläistä. Ensimmäinen on positiivinen versus negatiivinen.

Himanen kirjoittaa, että ensimmäinen tarpeellinen jättiläisaskel on siirtyminen negatiivisesti eli (fyysisten) puutteiden poistamisen kautta määritellystä hyvinvointivaltion käsitteestä positiiviseen, jossa hyvinvointivaltio määritellään lopullisen päämäärän eli hyvinvoinnin edistämisen kautta.

–    Ajatuksellisesti siirrytään pahoinvoinnin poistamisesta hyvinvoinnin edistämiseen.

–    Toki nämä eivät ole ihan mustavalkoisia valinnan paikkoja.

- Ihmisen pitää pystyä kokemaan olevansa autonominen. Hänelle pitää olla autonomia.

- Ihminen ei väsy työhön, vaan siihen, että työ ei ole merkityksellistä. Se on siis kokemuksellinen asia.

- Meillä on hyvinvointivaltio, jossa on pahoinvoivat ihmiset.

Toinen uudistuksessa tarvittava jättiläisaskel on Himasen tekstin mukaan siirtyminen reaktiivisesta eli jälkeenpäin reagoivasta hyvinvointivaltiosta proaktiiviseen eli ennakoivaan hyvinvointiyhteiskuntaan.

Kolmas jättiaskel, joka Himasen mukaan tarvitaan, on lakata kohtelemasta ihmisiä hyvinvointivaltion objekteina ja nähdä heidät sen sijaan hyvinvointiyhteiskunnan subjekteina. Toisin sanoen kyse on muutoksesta teollisen ajan järjestelmäkeskeisestä hyvinvointivaltiosta informaatioajan ihmiskeskeiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Himasen mukaan neljäs tarvittava jättiläisaskel on muutos lähestymistavassa hyvinvointiin: ”sen on muututtava partiaalisesta eli osittaisesta holistiseksi eli kokonaisvaltaiseksi.”

Ero on Himasen mukaan  samankaltainen kuin reaktiivisen ja proaktiivisen hyvinvointiyhteiskunnan välillä. Nyt siihen on tehtävä tärkeä lisäys toisesta näkökulmasta. Teollisessa hyvinvointivaltiossa reagoidaan ongelmiin, jotka jokin toinen »hyvinvointiyhteiskunnan» osa on jo aiheuttanut.

Viides jättiläisaskel on siirtyminen hyvinvointivaltiosta kohti osallistavampaa hyvinvoinnin yhteiskuntaa.

Himasen mukaan ensin on kuitenkin korostettava, ettei tämä tarkoita valtion velvollisuuden poistamista sen eettisen tehtävän osalta. Päinvastoin, Himanen kirjoittaa, informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnan käsite aktivoi monilta osin valtiota toimimaan aiempaa laaja-alaisemmin, esimerkiksi edistämään henkistä hyvinvointia koulumaailmassa ja työelämässä.

Lue tästä IS:n tiivistelmä veronmaksajille 700 000€ maksaneesta raportista.

Tästä pääset lukemaan koko Himasen raportin

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    2. 2

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    3. 3

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    4. 4

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    7. 7

      Tukholman lähiössä mellakoitiin: Poliisi ampui osuakseen

    8. 8

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    9. 9

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    2. 2

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    3. 3

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    4. 4

      Nokialaista miestä epäillään 17-vuotiaan tyttöystävänsä murhasta – Poliisi: Epäilty esti uhrin hengityksen ilmastointiteipillä

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää