Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Professorin leuat loksahtivat Himasen tekstistä: "Kukaan ajatteleva ihminen ei voi olla tyytyväinen"

Pekka Himanen sai kuulla tylyä tekstiä heti raportin esittelynsä jälkeen Helsingissä.
Tylyimmän palautteen antaa Aalto-yliopiston professori Pertti Haaparanta.

– Siihen ei kukaan ajatteleva ihminen voi olla tyytyväinen, Haaparanta sanoi lyhyesti IS:lle.

– Se herättää ihmetystä, että miten ihmeessä tilanne on tällaiseksi päässyt, että tuollaista raporttia kysytään ja julkistetaan.

Haaparanta kertoi kirjoittavansa aiheesta blogia ja että ei ehdi nyt kommentoida enempää. Aamulla Haaparanta kommentoi Helsingin Sanomille raporttia hieman laajemmin "sääliä ja myötähäpeää" herättäväksi.

– Olen omien tutkimusintressieni takia lukenut aika paljon yhteiskuntafilosofista kirjallisuutta, mutta olen amatööri. Jos minäkin silti näen nopeasti, että kirjallisuutta ei tunneta ja kehitelmät ovat naiiveja virityksiä, vaikea uskoa että tämä voisi tulla julkaistuksi millään normaaleilla kriteereillä, hän sanoi HS:n haastattelussa.

Haaparanta ei ole ajatustensa kanssa yksin.

Paha kysymys kyseenalaisti koko tutkimuksen

Raportin julkistustilaisuuteen kriitikoksi kutsuttu Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo esitti myös rajua kritiikkiä.

Hiilamon mukaan raportissa on kierrätetty vanhoja ajatuksia, eikä tuotu esiin uutta. Hän jäi puolestaan kaipaamaan kunnollista kirjallisuuskatsausta.

Hiilamo kertoi pitävänsä esitettyjä tietoja myös osin epäluotettavina.

- Miksi julkaisu on esitetty tutkimuksena, hän kysyi.

Tutkimuksessa mukana ollut professori Manuel Castells puolustautui toteamalla, ettei tarkoituksena ollut tuottaa uutta tietoa vaan ymmärrystä.

Turun yliopiston dosentti Markku Wilenius puolestaan arvosteli Himasen raporttia osittain vaikeaselkoiseksi.

Wilenius huomauttaa, että raportissa on viittaamattomia lähteitä. Hän olisi myös toivonut, että tulevaisuutta luotaavassa selvityksessä olisi käytetty tulevaisuudentutkimuksen metodologiaa.

Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja professori Risto Heiskala näkee Himasen työryhmän raportissa hyviäkin puolia, joskaan se ei ole hänen mukaansa syvällisintä yhteiskunnallista tutkimusta Suomessa (lue lisää tästä).

Lue tästä IS:n tiivistelmä Himasen raportista

Lue tästä koko raportti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    2. 2

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    5. 5

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    8. 8

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    9. 9

      10 ajatusta seksin aikana, jotka kielivät parisuhteen ongelmista

    10. 10

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    2. 2

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    5. 5

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    6. Näytä lisää