Pauli, Paavo, Paulus

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sarasvuolle sapiskaa vammaisjärjestöstä: ”Aataminaikaisia kliseitä”

sarasvuo
Vammaisjärjestö Kynnys ry:n puheenjohtajan Amu Urhonen kertoo ärsyyntyneensä syvästi Jari Sarasvuon tämän viikon ohjelmasta.
Pahassa lasketteluonnettomuudessa aivovamman saaneen maailman huippuihin kuuluneen freestylehiihtäjän Pekka Hyysalon, 23, vierailu torstain Sarasvuo-ohjelmassa on nostanut esiin kriittisiä arvioita siitä, miten onnistuneesti ohjelman isäntä Jari Sarasvuo käsitteli aihetta.

Ohjelmassa oli tyypillistä vammaisten ylentämällä alistamista.

Ohjelmassa Sarasvuo käy läpi Hyysalon toipumisprosessia hyvin ihastelevassa sävyssä. Vammaisten ihmisten perus- ja ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen antaa Uuden Suomen blogissaan tiukkasanaista kritiikkiä Sarasvuolle.

- Olin ohjelman katsottuani syvästi ärsyyntynyt, että parhaaseen katseluaikaan levitetään tällaisia aataminaikaisia kliseitä, Urhonen kirjoitti.

Studiovieraana samassa ohjelmassa ollut Apulannan Toni Wirtanen ei myöskään välttynyt moitteilta.   

- Ennen kaikkea ohjelmasta tuli mieleen, että Sarasvuo ja Wirtanen katsovat Hyysaloa toiseuden läpi ja yksinomaan vammaisena.

"Ylentämällä alistamista"

Ilta-Sanomien lauantaina tavoittama Urhonen myöntää kirjoittaneensa bloginsa varsin kärkevästi ja ohjelman aiheuttamien ensireaktioiden vallassa. Hän on kuitenkin edelleen samalla kannalla siitä, miten hyvin Sarasvuo onnistui vammaiskeskustelussa.

- Ohjelmassa oli tyypillistä vammaisten ylentämällä alistamista. Mielestäni ohjelma kertoi enemmän Sarasvuosta kuin Hyysalosta, Urhonen kertoo IS:lle.

Urhonen haluaa myös antaa Sarasvuolle konkreettisen neuvon, jos tämä aikoo käsitellä vammaisuutta ohjelmassaan tulevaisuudessa.

- Hänen pitäisi ottaa huomioon, että vammainen on ihan samanlainen ihminen kuin kaikki muutkin. Vammaisuus tai vammautuminen ei tee kenestäkään ihmisestä sankaria.

Hyysalo taas saa kehut Urhoselta.

- Hän oli tosi hyvä tyyppi ja esiintyi hienosti.

Urhonen on saanut paljon palautetta blogikirjoituksestaan.

- Joidenkin mielestä olen ollut kohtuuton ja Sarasvuon lähestymistapa oli tosi hieno.

"Minua on syytetty ableismista"

Sarasvuo kommentoi Urhosen antamaa kritiikkiä Twitterissä.

Minua on syytetty vammaisten diskrimisoinnista, ableismista. Se ei ollut mielessäni, kun pyysin Pekka Hyysaloa vieraakseni.

- Ymmärrän tämänkin kannan. Johtuen omasta henkilöhistoriastani ymmärrän sen ikävä kyllä myös tavalla, jota kirjoittaja ei tavoita, Sarasvuo kirjoitti.

Ilta-Sanomat tavoitti Sarasvuon kommentoimaan asiaan.

- Minua on syytetty vammaisten diskrimisoinnista, ableismista. Se ei ollut mielessäni, kun pyysin Pekka Hyysaloa vieraakseni.

Sarasvuon mukaan hän ja vieraana ollut Toni Wirtanen eivät pohtineet keskustelussaan vammaispolitiikkaa, vaan keskustelivat ihailevasti Hyysalon toipumisprosessista.

- Hän ei ole jäänyt vammansa määrittelemäksi, Sarasvuo sanoo.

Sarasvuo kertoo oman äitinsä hoitaneen vammaisia lapsia perheen kotona Sarasvuon ollessa pieni.

- Me olemme kaikki luojan luomia, esiasteisesti ja tavallamme valuvikaisia ja särkyneitä. Jotkut näkyvällä tavalla ja jotkut tavalla, joka ei silmin näy, Sarasvuo kertoo omista kokemuksistaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Katso kuvat yli 40-vuotisen uran varrelta: Timo T.A. Mikkonen ei jättänyt yleisöään kylmäksi – ”Täytyy uskoa omaan tyyliinsä”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    9. 9

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää