Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Toinen Hawk-turman lentäjistä kuoli

Keski-Pohjanmaalla Lestijärvellä keskiviikkona sattunut Hawk-turma on vaatinut yhden kuolonuhrin. Sairaalaan toimitetulla toisella Hawk-lentäjällä ei ole hengenvaaraa.
Toisen onnettomuuskoneen ohjaaja on löydetty menehtyneenä hieman ennen kello kolmea iltapäivällä. Asiasta tiedotti Ilmavoimat.

Myös toisen onnettomuuskoneen ohjaaja on löydetty. Hänet on kuljetettu sairaalahoitoon. Hoitavan lääkärin antaman tiedon mukaan hänellä ei ole hengenvaaraa.

Turmakoneet ovat Kauhavan lentosotakoulusta, ja molempien onnettomuuskoneiden hylyt löydettiin keskiviikkona.

STT:n haastattelema silminnäkijä Tarja Sillanpää kertoi nähneensä tapahtumat kotipihaltaan Perhon Salamajärveltä.

- Kuului pamaus, katsoin taivaalle ja sen jälkeen kuului toinen pamaus. Sitten taivaalla näkyi kirkas valo ja äänet loppuivat siihen. Päivittelin puhelimeeni äidilleni, että ei kai nuo lentäjät vaan törmänneet toisiinsa, Sillanpää raportoi.
 
Lentäminen näytti "ronskilta"

Sillanpään mukaan hävittäjät harjoittelevat usein hänen kotitalonsa yllä. Hän arvioi, että turmakoneet lensivät onnettomuushetkellä tavallista matalammalla. Lentämistyyli näytti hänestä "ronskilta".

- Ilmeisesti he lensivät ristikkäin ja tekivät kaarroksia. Sitten varmaankin tuli pieni laskuvirhe korkeuden suhteen. Naapurinkin mielestä koneet lensivät normaalia matalammalla, Sillanpää sanoi.

Sillanpää uskoo nähneensä onnettomuuden jälkeen ainakin yhden pelastusvarjon taivaalla. Hän arvioi, että turmakoneet putosivat noin viiden kilometrin päähän hänen kotitalostaan. Lentäjistä hänellä ei ollut tietoa.

- Jonkin ajan kuluttua onnettomuudesta ilmassa alkoi pörrätä etsintäkone. Sitten kuului myös ambulanssin hälytysääntä, mutta mielestäni se meni aluksi aivan vikasuuntaan.

Sillanpää kertoo lähteneensä maastoon tutkimaan tilannetta tarkemmin.

- Putoamispaikka on Lestijärven rajan lähellä. Koneet ovat muutamien satojen metrien päässä toisistaan siellä.

Ilmavoimien mukaan Hawk on suihkuharjoituskone. Hawkit on sijoitettu Kauhavan Lentosotakouluun, jossa niitä käytetään ohjaajien koulutuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Dubain ökyrikas kruununprinssi jakoi Instagramissa maagisen upean videon pilvenpiirtäjän huipulta – alkaako näkymä huimata?

    10. 10

      Saksalaislehti: Bottaksella enää vain yksi vastustaja taistelussa Mercedeksen tallipaikasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Yle: Toimittajille kuumennut Sipilä myöntää tehneensä virheen iltamyöhään Torniossa – ”Olisin voinut tehdä monia asioita toisin”

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää