Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

AKT-käräjillä yllätyskysymys: Tapahtuiko baaritiskikeskustelussa lyömistä?

AKT-käräjät
Hilkka Ahde ei vielä maanantain oikeuskäsittelyssä ollut tehnyt rikosilmoitusta Timo Rädyn suhdeväitteestä. Ahde kommentoi istuntotauolla myös lyömiskysymykseen.
Ahteen asianajaja kertoi, että tutkintapyyntö tehdään joko myöhemmin tänään tai "lähipäivinä". Räty sanoi viime viikolla oikeudessa, että Ahde olisi ehdottanut hänelle seksisuhdetta.

Useat todistajat kertoivat maanantaina Ahteen ja Rädyn kylmistä väleistä. AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen sanoi Ahteen olleen välien kiristyttyä Rädylle niin näkymätön, että esimerkiksi kokouksissa Räty ei välttämättä katsahtanut tähän päinkään. Muiden kokouksessa olijoiden oli viitattava Ahteen puolesta ja kerrottava, että tämä pyytää puheenvuoroa.

Myös nykyinen liittosihteeri Arto Sorvali kertoi, että Ahde oli talon sisäisissä tapaamisissa "näkymätön ihminen". Sorvali kertoi Ahteen vaatineen häneltä vuonna 2011 asian selvittämistä. Hänen mukaansa Ahteella ei tuolloin ollut muita vaatimuksia kuin että hänet otettaisiin taas työyhteisössä huomioon ja että hänen kanssaan keskusteltaisiin.

Hieman ennen lounastaukoa Rädyn asianajaja Heikki Lampela sai oikeussalissa olijat yllättymään. Hän kysyi todistamassa olleelta ex-liittosihteeri Juhani Salmelalta Rädyn pyynnöstä, oliko Salmelan ja Ahteen vuonna 2010 tapahtuneessa baaritiskikeskustelussa tapahtunut lyömistä.

- Ei, siis todellakaan, minua ainakaan ole lyöty, Salmela huudahti.

Ei, siis todellakaan, minua ainakaan ole lyöty.

Hilkka Ahde kommentoi istuntotauolla kysymyksen tulleen "puskista", ja sanoi, ettei ole itse ikinä lyönyt ketään. Räty ja hänen asianajajansa eivät kommentoineet, mitä kysymyksen taustalla oli.

Rädyn väitetään kiusanneen AKT:n viestintäpäällikkönä toiminutta Ahdetta vuosien ajan. Häntä syytetään työturvallisuusrikoksesta ja pahoinpitelystä. Asian oikeuskäsittely jatkuu keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seurasi gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Casey Affleck sai Oscarin miespääosasta – sururooli toi palkinnon

    6. 6

      Naispääosa-Oscarin sai Emma Stone – La La Land toi voiton

    7. 7

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    10. 10

      Jennifer Aniston takelteli Oscar-gaalan muisto-osuudessa – päättyi Carrie Fisherin koskettaviin sanoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seurasi gaalan etenemistä

    2. 2

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    3. 3

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    4. 4

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    5. 5

      Casey Affleck sai Oscarin miespääosasta – sururooli toi palkinnon

    6. Näytä lisää