Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lähiaikoina ratkeaa: Pääseekö Lilo jo vapaaksi?

Perjantaina ratkeaa
Poliisi otti Lilon kiinni maanantaina iltapäivällä Pohjanmaalla. Tiistaina hänet julistettiin pidätetyksi.

Jos poliisi haluaa vangita Lilon, oikeudenkäynti on pidettävä perjantaina.

Lähiaikoina ratkeaa, miten Lilon kanssa toimitaan.

- Asiat ovat kesken. Kuulusteluja suoritetaan parhaillaan. Asiat eivät ole edistyneet niin pitkälle, että voisi sanoa miten jatketaan, sanoo rikoskomisario Jari Räty keskusrikospoliisista.

- Tutkinta on kriittisessä vaiheessa.

Joel Lilo on esittänyt melkoista kovanaamaa.

Miten hän on esiintynyt kuulusteluissa?

- Hänen kanssaan on mennyt ihan hyvin. Ei mitään ongelmaa, Räty sanoo.

Liloa epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta ja laittomasta uhkauksesta.

Onko hän myöntänyt teot?

- Sitä en osaa tarkoin sanoa. Kuulustelut on käynnissä, kertoi Räty keskiviikkona alkuillasta.

Lilon avustaja, asianajaja Jouni Hyvärinen on ollut yhteydessä päämieheensä. Kuulusteluissa Hyvärinen ei ole kuitenkaan ollut mukana.

Poliisin täytyy ilmoittaa epäillylle, että tällä on mahdollisuus avustajan käyttöön kuulustelussa. Tätä mahdollisuutta Lilo ei ole käyttänyt.

- En ole ollut kuulusteluissa hänen avustajanaan, Hyvärinen sanoo.

Lilo on pidätettynä Tampereen poliisivankilan sellissä. Hyvärisen käsityksen mukaan Lilon toiveena on pikainen vapautuminen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  4. 4

    Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

  5. 5

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  6. 6

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  7. 7

    Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

  8. 8

    Axl Smithiltä vaaditaan korvauksia ainakin 100 000 euroa

  9. 9

    Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

  10. 10

    Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  7. 7

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  10. 10

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  2. 2

    Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

  3. 3

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  4. 4

    Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

  5. 5

    Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

  6. Näytä lisää