Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Eläkeläismies paljasti kissanmyrkytyksen kissan omistajalle

Jokilaaksojen poliisi kertoo harvinaislaatuisesta eläinsuojelurikoksesta, jossa eläkeläismiehen epäillään myrkyttäneen kissoja ja aiheuttaneen toimillaan ainakin yhden kissan kuoleman.

Jokilaaksojen poliisilla on ollut tutkinnassa eläinsuojelurikos, jossa eläkeläismiehen epäillään aiheuttaneen julmalla toiminnallaan ainakin yhden kissan kuoleman Raahessa.

Poliisin mukaan tapauksesta käynnistettiin esitutkinta alkusyksystä 2013, kun poliisi sai ilmoituksen epäillyistä kissojen myrkytyksistä sekä huhupuheista, joiden mukaan yksi kissa olisi tapettu.

Poliisi kertoo tiedotteessaan epäillyn suivaantuneen siihen, että hänen pihallaan pesivät linnut joutuivat jatkuvasti kissojen häirinnän kohteeksi.

Poliisin mukaan tekonsa tunnustanut mies oli ottanut ohjat omiin käsiinsä ja oli aluksi yrittänyt tappaa häiritseviä kissoja jauhelihaan kätketyllä rotanmyrkyllä.

Myrkky ei kuitenkaan ollut tehonnut kissoihin, joten mies oli hankkinut vahvempaa rotanmyrkkyä. Sekään ei ollut tuottanut miehen toivomaa tulosta, joten viimeisimpänä keinona mies oli ottanut kiinni yhden kissoista ja tappanut sen poliisin mukaan vasaralla päähän lyömällä.

Kertoi itse myrkytyksistä omistajalle

Poliisi kertoo, että myrkytetyn kissan omistaja oli huomannut kissansa oirehtivan pahasti, mutta hän ei ollut aavistanut, että joku olisi voinut syöttää kissalle myrkkyä. Kissan omistajalle asia oli tullut ilmi vasta sitten, kun eläinsuojelurikoksesta epäilty mies oli itse kertonut myrkytysyrityksistä.

Miestä epäillään eläinsuojelurikoksista ja vahingonteoista. Hän on kertomansa mukaan havahtunut siihen, kun poliisi ja terveystarkastaja puuttuivat hänen toimiinsa.

Poliisi toivoo, että eri keskustelupalstoilla levinneet vihamieliset kirjoittelut lopetettaisiin.

- Tapauksessa on jo tarpeeksi kärsijöitä ja rikoksesta epäillyn osalta mahdollinen rangaistus määrätään laillisessa tuomioistuimessa, poliisi huomauttaa tiedotteessaan.

Poliisin mukaan tapauksen esitutkinta on siirretty syyteharkintaan.

Päivitys: Muokattu otsikosta kissantappo -> kissanmyrkytys

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    4. 4

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    5. 5

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    8. 8

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    9. 9

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    4. 4

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    5. 5

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    6. Näytä lisää