Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oskari-myrsky oli syksyn toiseksi kovin

Suomea illalla ja yöllä riepotellut Oskari-myrsky on väistynyt Suomen itäpuolelle. Etelässä tuulenpuuskat ylsivät paikoin jopa yli Eino-myrskyn lukemien.
Uudenmaan ja lounaisimman Suomen osalta myrsky oli suunnilleen samaa mittaluokkaa kuin maata pari viikkoa sitten moukaroinut Eino-myrsky. Muualla maassa tuuli oli kuitenkin merkittävästi heikompaa.

- Pääsee Eino-myrskyn jälkeen sijalle kaksi, meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta kuvailee myrskyä.

Kaakossa kovimmat tuulenpuuskat ovat tällä hetkellä viitisentoista metriä sekunnissa. Voimakkaampia tuulia esiintyy enää Suomenlahden itäosan merialueilla.

Valtaosa myrskyn katkaisemista sähköistä on saatu korjattua yön aikana.

Esimerkiksi Elenian verkon alueella oli puoli viiden aikaan aamulla enää noin parituhatta ja Fortumin verkon alueella noin tuhat asiakasta sähköttä. Viat olivat pääosin Etelä-Suomessa ja Pirkanmaalla.

Kymenlaaksossa, jonne myrsky iski viimeisenä, oli kuitenkin aamulla vielä lähes 5000 taloutta pimeänä. Sähköttömiä koteja on myös Lappeenrannan ja Mikkelin seuduilla.

Maa-alueilla kovin myrskypuuska mitattiin yön aikana Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa tuulen nopeus oli jopa 26,4 metriä sekunnissa. Ahvenanmerellä Märketissä huippulukemaksi mitattiin jopa 34,7 metriä sekunnissa.

Merkitsevä aallonkorkeus ylitti Selkämeressä viisi metriä. Navakka tuuli on häirinnyt laivaliikennettä yön aikana.

Kaatuneet puut aiheuttivat onnettomuuksia

Pahin myrskyn aiheuttama onnettomuus tapahtui sunnuntai-iltana Espoossa, jossa kaksi ihmistä jäi kaatuneen puun alle ja loukkaantui vakavasti.

Itä-Helsingissä metro törmäsi sunnuntai-iltana kiskoille kaatuneeseen puuhun, mikä viivästytti metroliikennettä illan aikana. Tässä onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut.

Sähköradalle kaatuneet puut katkaisivat raideliikenneyhteyksiä eri puolilla maata. Merellä kovat tuulet vaikeuttivat joidenkin laivojen pääsyä satamaan.

Helsingin pelastuslaitokselle tuli illan aikana noin 25 vahingontorjuntatehtävää. Eniten tehtäviä oli noin kello 22.

Viimeisestä myrskyvauriosta saatiin tieto yöllä yhden aikaan, jolloin päärautatieaseman katoksesta oli irronnut peltiä.

Päivystävän palomestarin arvion mukaan huonokuntoisimmat puut olivat kaatuneet jo aiemmissa syysmyrskyissä, mikä lienee vähentänyt tehtävien määrää.

Myös muut pelastuslaitokset korjasivat illan ja yön aikana myrskytuhoja, kuten teille kaatuneita puita ja irronneita kattopeltejä.

Maanantaina on selkeää

Tänään sää on laajalti selkeä ja poutainen. Päivällä pilvisyys alkaa jälleen lisääntyä lännestä alkaen.

Teiden liukkaus on vähentynyt sunnuntai-illasta, sillä tuulet ovat kuivattaneet ja haihduttaneet jäätä.

Paikoin tiet saattavat kuitenkin edelleen olla jäisiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Riossa säväyttänyt suomalaistähti Ylelle talousahdingostaan: ”Tilillä ei ole paljon p**kaakaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    3. 3

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. Näytä lisää