Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Uimahallien häiriöt kasvussa: Värjätään hiuksia, pestään pyykkiä ja tullaan kumiveneen kanssa

Oudot harrastukset
Meno on yltynyt villiksi uimahalleissa, ja häiriöt ovat kasvussa. Verovaroin pidettävät uimahallit eivät ole mitään kylpylöitä, Vantaan kaupungin uimahalleista vastaava Jaakko Haapala muistuttaa.
Häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt uimahalleissa, kertovat Vantaan uimahallien valvojat.

– Tänne on yritetty tulla kumiveneen kanssa tai viltti mukana eväsretkelle, Vantaan uimahalleista vastaava Jaakko Haapala kertoo esimerkkejä uimahallin arjesta.

Haapala arvioi, että noin 90 prosenttia käyttäjistä on asiallisia ja noudattaa sääntöjä. Häiriköijät ovat pieni vähemmistö.

– Uimahallissa näkyy myös, miten ihmisten itsekkyys on kasvussa. Ei piitata yleisistä säännöistä.

Valvojat ovat joutuneet puuttumaan monenlaiseen häiriköimiseen.

– Karvoja on ajettu pesuhuoneessa niin, että viemärit ovat menneet tukkoon. Ja hiuksia on värjätty niin, että puolet pesuhuoneesta on mustan mönjän peitossa, Haapala kertoo.

Itä-Euroopan kiertolaiset ovat myös asioineet Vantaan uimahalleissa.

– He ovat tulleet pyykkiensä kanssa ja pesseet 4-5 tuntia pyykkiä uimahallissa.

He ovat tulleet pyykkiensä kanssa ja pesseet 4-5 tuntia pyykkiä uimahallissa.

Viime aikoina on herättänyt huomiota Tikkurilan uimahallissa sattunut tapaus, jossa valvojat uhkasivat vantaalaista eläkeläismiestä porttikiellolla.

Valvojat joutuivat Helsingin Uutisten mukaan muistuttamaan, että uimisessa on aikaraja. Helsingin Uutiset kertoo, että mies olisi halunnut uida neljä tuntia.

Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu, voisiko himouimari ostaa esimerkiksi kaksi lippua, jos hän haluaa uida neljä tuntia kerrallaan.

– Uimahallin valvojien pitää huolehtia siitä, että sääntöjä noudatetaan, ja että uimahallissa on turvallista, Haapala sanoo.

Haapalan mukaan Vantaan uimahallin ohjeellinen uintiaika on 1,5 tuntia, siihen suhtaudutaan joustavasti.

Haapalan mielestä neljän tunnin harjoittelu kuuluu yleensä vain huippukestävyysharjoitteluun.

Haapala lisää, että uimahallissa käy erilaisia käyttäjäryhmiä. Jos kaikki uimarit viipyisivät neljä tuntia, pukuhuoneet olisivat varattuja, ja allastilaa menisi.

Haapala muistuttaa, että uimahalli on verovaroin pidettävä palvelu.

Uimahalli ei ole kylpylä, eivätkä myöskään hinnat ole kylpylän hintoja.

– Uimahalli ei ole kylpylä, eivätkä myöskään hinnat ole kylpylän hintoja.

Päivitys klo 10.44: Muokattu artikkelissa Vantaan uimahallien ohjeellista uintiaikaa.

Mikä ei kuulu uimahalliin? Oletko törmännyt epäasialliseen käytökseen uimahallissa? Kerro kokemuksiasi ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Ota kantaa

Oletko törmännyt epäasialliseen käytökseen uimahallissa?

Kyllä 50% En 50%
Ääniä yhteensä 2892

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. 6

      Marja Hintikan lapset sekoittivat äitinsä ja Jennifer Lopezin takapuolet – ”Elän tällä seuraavat 30 vuotta”

    7. 7

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    4. 4

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    5. 5

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    6. Näytä lisää