Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sosiaalineuvoskin yllättyi - "Joka perjantai ei pääse ulos"

Kustaankartanon palvelukeskuksessa Helsingissä asuva Riitta Salmi on yleisesti ottaen tyytyväinen saamaansa hoitoon. Yksi asia kuitenkin hiertää. Ulos ei pääse edes joka viikko.
Uudessa tutkimuksessa vanhusten ympärivuorokautisen hoidon laatua ennen heinäkuun alkua, jolloin vanhuspalvelulaki tuli voimaan.

Ulkoilu oli yksi tutkittu osa-alue. Julkisista yksiköistä vain joka kolmannessa kaikilla asukkailla oli mahdollisuus ulkoiluun päivittäin. Yksityisissä yksiköissä ulos pääsee päivittäin lähes kolmessa neljästä.

Kustaankartanon palvelukeskuksessa Helsingissä asuva Riitta Salmi on yleisesti ottaen tyytyväinen saamaansa hoitoon.

– Ulkoilu ei vieläkään toimi niin kuin pitäisi. Perjantai on ulkoilupäivä, mutta joka perjantai ulos ei pääse, Salmi toteaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Valviran selvityksessä selvitettiin myös muun muassa vanhustenhoidon henkilöstömitoitukset. Joka viides yksikkö jäi alle suositellun rajan, joka on 0,50 hoitajaa potilasta kohden. Tilanne oli sama niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella. Käytännössä hoitajia on vanhusta kohden työvuorossa usein vähemmän kuin on hoitajien vakansseja asiakaspaikkoja kohti.

Sosiaalineuvos Hanna Ahonen Valvirasta yllättyi tuloksesta. Valvirassa selvitettiin henkilöstömitoitusta vakanssien pohjalta vuonna 2010. Silloin suositellun rajan alitti 12 prosenttia yksiköistä.

– Asia nostettiin keskusteluun, ja oletettiin, että ongelmat poistuvat, mutta niin ei kuitenkaan ollut, Ahonen kertoo.

"Vain dementikot laitoksiin"

Selvitys tuli sopivaan hetkeen, sillä perjantaina hallitus esitteli rakennepakettinsa, jossa vanhusten laitoshoidosta halutaan säästää 300 miljoonaa euroa. Samalla hallitus kuitenkin haluaa panostaa kotihoidon tukemiseen 200 miljoonaa. THL:n ikäihmisten palveluiden yksikön johtajan Harriet Finne-Soverin mielestä suunta on oikea.

– Vuosikausia on jo puhuttu, että laitoshoito tällaisenaan voitaisiin purkaa, Finne-Soveri toteaa.

Laitoshoidossa on jonkin verran vanhuksia, joilla ei ole lainkaan dementiaa tai se on lievä tai keskivaikea. Heidät Finne-Soveri siirtäisi kotiin. Kotona asumisen onnistumiseksi kotihoitoa pitäisi muuttaa.

– Hoitohenkilökunnan tulisi pysyä samana, käydä kriittisiin aikoihin ja viettää vanhuksen luona pidemmän aikaa.

Tärkeät palvelusuunnitelmat

Tulevaisuudessa vanhusten määrän kasvaessa ja hoitajien määrän vähentyessä vähäiset voimavarat tulee ohjata oikeaan paikkaan. Tuoreesta selvityksestä on apua ohjaamiseen, sillä henkilöstömäärän suhteesta hoidon laatuun ei Finne-Soverin mukaan ole ollut luotettavaa tietoa.

– Nyt katsotaan, millä henkilöstömitoituksella hoidon laatu on riittävä. Kun tiedetään, miten paljon hoitajia tarvitaan pitkäaikaishoitoon, loput voidaan siirtää kotihoitoon, Finne-Soveri ehdottaa.

Tärkeitä ovat myös vanhusten ajantasaiset hoitosuunnitelmat. Selvityksen mukaan sellainen oli lähes kaikilla 87 prosentissa julkisista ja 97 prosentissa yksityisistä yksiköistä.

– Kun heti alussa korjataan lääkitys ja pidetään apuvälineet ja ympäristö kunnossa, vanhus pärjää pidempään kotona ja hänelle tulee vähemmän sairaalakäyntejä. Se on pidemmän päälle myös halvempaa, summaa Finne-Soveri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. 6

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    7. 7

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    8. 8

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    9. 9

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    6. Näytä lisää