Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IS-lukijat: Koulujen rauhattomuus syynä Pisa-romahdukseen

Suomalainen koulu
Tuoreen koululaisten osaamista mittavan Pisa-tutkimuksen heikko tulos Suomelle ei ollut yllätys IS:n lukijoille. Yksi selkeä syy nousee esille.
Tiistaina julkistettu vuoden 2012 Pisa-tutkimus paljastaa, että suomalaiset koululaiset ovat pudonneet terävimmästä kärjestä.

Emeritusprofessori Kari Uusikylä ennakoi muutaman sijan pudotusta Ilta-Sanomissa 29.11. Hän arvioi pudotuksen johtuvan lukutaidon heikkenemisestä.

IS:n lukijat ovat eri mieltä. IS:n nettikyselyyn oli keskiviikkoiltaan mennessä vastannut yli 750 henkilöä.

Vastanneiden mielestä heikko Pisa-menestys johtuu älypuhelinten ja muun tekniikan lisääntyneestä käytöstä, mutta myös koulujen rauhattomuudesta.

- Koulujen rauhattomuus lisääntynyt, kun opettajien auktoriteetti poistunut, kirjoittaa nimimerkki Jasca.

- Kuunneltuani yläasteella olevaa tytärtäni siitä, kuinka koulussa tunnit sujuvat, niin jo yksikin häirikkö voi pilata toisten opiskelun. Tahtoa opiskeluun kyllä on lähes kaikilla, mutta nämä häiriköt luokilla eivät anna siihen mahdollisuutta, huomauttaa Himphamppuri.

IS:n lukijat vaativatkin opettajille lisää keinoja puuttua koulukuriin:

- Opettajilla ei ole valtuuksia poistaa häiriötekijää ja nämä pököpäät ei lähde luokasta kuin fyysisesti kuljettamalla. Kunnon kuri kouluun niin tuloksetkin paranevat opiskelurauhan myötä sanon minä, kirjoittaa nimimerkki Entinen ope.

- Ei muuta kuin vaatimustaso korkeammalle, opettajille työrauhaa ja valtaa vaikuttaa kuriin. Jätetään ylikorostunut nykytekniikan käyttö vähemmälle ja palataan luovaan ja oma-aloitteisuutta kannustavaan oppimisprosessiin.

Tosin muitakin syitä lukijat löytävät:

- Kyselyn vaihtoehdoista puuttuu yksi todennäköisistä syistä - vähentyneet opetustuntimäärät. Opettajien pitäisi yhä pienemmillä tuntimäärillä saada samat oppimistulokset kuin 10 vuotta sitten. Yhtälö on mahdoton.

- Kyllä niitä älypuhelimia ja muita aktiviteetteja on muissakin maissa, eli niitä turha syyttää.

- Hallitus sen kun säästää opetuksesta, höllentää opettajien pätevyysvaatimuksia ja kasvattaa luokkakokoja. Saas nähdä kuinka alas on pudottu seuraavassa Pisa-tutkimuksessa.

- Nyt alkaa säästöt korjaamaan satoa. Ei kenenkään pidä ihmetellä tätä tulosta, koska itse pidän tulosta jopa hyvänä siihen nähden kuinka paljon opetuksesta on varastettu rahaa muille hallinnon aloille. Kolmen vuoden kuluttua tämäkin sija tuntuu loistavalta, koska jos sama kehitys jatkuu niin sijoitus tulee olemaan vielä paljon huonompi, varoittaa Kehitysmaat menevät pian ohi.

- Ei tämä ollut yllätys. Kun on aika läheltä seurannut oppilaskäyttäytymistä, oli vain ajan kysymys, kun "totuus" tuli ilmi. Lapsille ja heidän vanhemmilleen ovat vapaa-aika ja harrastukset paljon tärkeämpiä kuin koulu ja opinnot. Koulu vain lienee haitaksi kivanpidolle. Myös lasten lyhytjännitteisyys ja häirikkökäyttäytymiset vievät muidenkin oppimiskykyä alaspäin. Vanhemmat vaativat enemmän opettajilta, vähemmän lapsiltaan, toteaa ennen oli paremmin.

- Vika ei ole opetuksessa. Annetaan opettajille vaan enemmän arvostusta.

Keskustele aiheesta!

Ota kantaa

Kärsitkö tai kärsiikö lapsesi koulun rauhattomuudesta?

Kyllä 18% En 82%
Ääniä yhteensä 9289

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    9. 9

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    10. 10

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    4. 4

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää