Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi selvitti Kiakkovieras-tapahtuman taustoja jo syksyllä

Tampere
Poliisi selvitti jo syksyllä itsenäisyyspäivänä Tampereella mellakoinniksi yltyneen Kiakkovieras-tapahtuman taustoja. Myös Suojelupoliisi on osallistunut Kiakkovierasjuhlien ennakoarviointiin.
Turun Sanomat kertoi jo lokakuussa, että poliisi tutki tapahtumaan liittyvää nettikirjoittelua. Tuolloin poliisin lähettämä, salaiseksi määrätty tietopyyntö oli julkaistu Punk in Finland -keskustelupalstalla.

TS:n mukaan poliisi lähetti pyynnön teleoperaattorille ja pyysi viiden Punk in Finland -yhteisön nimimerkin tietoja. Tiedot olivat esimerkiksi henkilötietoja sekä tietokoneiden ip-osoitteita. Kyseiset viisi nimimerkkiä olivat osallistuneet keskusteluun, joka käsittelee Kiakkovieraat-nimistä tapahtumaa.

- Kun tärkeimmät ihmiset pitävät kekkereitään Tampere-talossa, voisi lähistöllä pistää pystyyn omat kekkerit, nettisivuilla kirjoitettiin lehden mukaan.

Poliisi oli kiinnostunut myös siitä, mitä kautta tutkintapyyntö oli joutunut nettiin.

Saimme tiedot, jotka tarvitsimmekin.

Asiaa tutkinut rikoskomisario Ari Luoto Pirkanmaan poliisilaitokselta ei halunnut lauantaina kommentoida, millaiseen lopputulokseen tutkinnassa päädyttiin tai tavoittiko poliisi nimimerkeillä kommentoineita henkilöitä. Asia ei kuitenkaan tältä osin ole Luodon mukaan enää tutkinnassa.

- Saimme tiedot, jotka tarvitsimmekin, Luoto vahvistaa IS:lle.

Supo: Toimitimme uhka-arvion

Myös Suojelupoliisi on osallistunut Kiakkovierasjuhlien ennakointiin.

- Me olemme yksi viranomainen, joka on arvioinut myöskin eilisen tapahtuman uhkia. Toimitimme uhka-arvion siitä Tampereen poliisilaitokselle, kertoo Supon päällikkö Antti Pelttari IS:lle.

Hän ei erittele tarkemmin, mitä ryhmiä on seurattu ja miten.

- Meidän toimialaamme kuuluu seurata aktivismia siltä osin, kun siellä on laitonta toimintaa. Voin sanoa, että sitä seurataan, mutta en sano tarkemmin, että miten, Pelttari sanoo.

Itsenäisyyspäivän tapahtumien tutkinnasta vastaa Tampereen poliisi. Pelttarin mukaan Supo avustaa tutkinnassa, jos tulee esille jotakin sellaista, joka liittyy sen toimialaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. 6

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    9. 9

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

    5. 5

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    6. Näytä lisää