Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pukkilasta rävähti: Kunta paikkaa rahapulaansa lottoamalla koko vuoden - 90 senttiä/kuntalainen

Lotto vetämään
Pieni, noin 2000 asukkaan Pukkilan kunta Uudellamaalla päätyi maanantaina harvinaiseen keinoon saadakseen ensi vuoden alijäämäisen budjettinsa paikattua.
Kunnanvaltuusto päätti varata talousarvioon määrärahan, jolla lototaan joka viikko koko ensi vuoden ajan.

 - Tein talousarvion käsittelyn aikana tällaisen aloitteen. Äänestyksen jälkeen äänin 15-6 kunnanvaltuusto päätti sen hyväksyä, kertoo lottoidean isä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Lehtimäki (kesk).

Kunnan on tarkoituksena tehdä 9 numeron järjestelmä lauantailottoa joka viikko koko vuoden ajan. Numerot valitsee kunnanhallitus, jossa on 9 jäsentä, ja ne julkaistaan esimerkiksi kunnan nettisivuilla.

Kunnan rahoja vuoden lottoriveihin päätettiin satsata yhteensä 1872 euroa.

-  Eli noin 90 senttiä per kuntalainen, laskee Lehtimäki.

Lehtimäen mukaan kuntalaiset pääsevät jännittämään lauantain lottoarvontaa ja antamaan omia ehdotuksiaan mahdollisten voittojen käytöstä ja kohteista. Voittojen kohdentamisesta päätetään saatujen ehdotusten perusteella myöhemmin.

Pukkilan ensi vuoden talousarvio on synkkä: miinuksella ollaan noin 800000 euroa ja kunnallisveroäyri jouduttiin nostamaan 21 prosenttiin aiemmasta 20:stä.

-  Sosiaali- ja terveyspuolen menot kasvavat aivan hurjaa vauhtia, kymmeniä prosentteja vuodessa. Valtionosuusleikkaukset purevat myös. Onneksi meillä on hieman vanhoja ylijäämiä, joista voi vielä syödä.

Lottoidealla Lehtimäen mukaan halutaan tarjota ”väriä ja iloista ilmettä” kuntatalouden lohduttomiin keskustelunaiheisiin ja päätöksentekoon.

-  Yksi tarkoitus on myös saada kuntalaiset innostumaan. Jos lotosta jotain satutaan voittamaan, niin kuntalaiset saavat itse tehdä aloitteita, mihin ne rahat sitten käytetään, lupaa Lehtimäki.

Ensimmäinen, vuoden alussa vetämään laitettava lottorivi päätetään Lehtimäen mukaan jo ensi viikolla kunnanhallituksen kokouksessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    7. 7

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää