Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Silminnäkijä Malminkartanossa: Haavoittuneita kannettiin ravintolaan

Laukausten äänet kuuluivat lähitalojen asuntoihin.
Helsingin Malminkartanossa tapahtuneeseen ampumiseen osallistui ilmeisesti kaksi tai useampia seurueita, kertoo paikalla ollut mies. STT:n toimittajan haastattelema mies oli tapahtumahetkellä ravintola Kievarissa, jossa osa osallisista henkilöistä oli tiettävästi viettänyt iltaansa.

Miehen mukaan laukausten äänet eivät kantautuneet Kievariin, mutta haavoittuneita oli autettu ampumisen jälkeen ravintolaan sisälle. Sieltä heitä oli kuljetettu sairaalahoitoon. Ravintolan sisällä ei ollut tapeltu.

STT:n haastattelemien paikallisten mukaan laukausten ääniä oli kuulunut lähellä tapahtumapaikkaa oleviin asuntoihin. Ampuminen ei ollut ilmeisesti kestänyt kauaa, mutta laukauksia oli useita.

Poliisin mukaan välikohtauksessa haavoittui viisi ihmistä. Heidät on viety sairaalaan.

Poliisi on takavarikoinut tutkinnan yhteydessä useita käsiaseita.
Haavoittuneet ja kiinniotetut ovat 20-30-vuotiaita. Malminkartanon tapahtumiin osallistuneet ovat poliisin mukaan suomalaisia. Osa asuu pääkaupunkiseudulla, osa Ruotsissa.

Poliisin mukaan loukkaantuneet ja ainakin osa kiinni otetuista ovat viettäneet iltaa yhdessä.

Välikohtausta tutkitaan tapon yrityksinä, vaaran aiheuttamisena ja ampuma-aserikoksina.

Poliisi ei toistaiseksi kerro tapahtuman syistä tai osallisten suhteista mitään. Poliisi jatkaa kuulusteluja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    3. 3

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    4. 4

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    7. 7

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    8. 8

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    9. 9

      Norjan mäkihyppytähden tyly arvio Janne Ahosesta: ”Entinen suuruus, jolla ei ole enää mitään annettavaa”

    10. 10

      10 ajatusta seksin aikana, jotka kielivät parisuhteen ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    3. 3

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    4. 4

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää