Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kevan tiedotustilaisuus: näihin asioihin selvitysmies puuttuisi

Kevan järjesti tiistaina iltapäivällä tiedotustilaisuuden, jossa käsiteltiin Kevan hallituksen 15. marraskuuta asettaman selvitysmiehen työn tuloksia.
Tiedotustilaisuudessa selvitysmiehenä toiminut talousjohtaja Tom Kåla esitteli selvitystyönsä tuloksia. Raportissaan hän esittää, että toimitusjohtajan ja hallituksen vastuita selvennettäisiin.

Kåla esittää, että luontoisetuna olevien asuntojen ja autojen hankintaan liittyvät päätökset kirjataan ylös. Myös luontoisetuasuntojen ja -autojen hankintaan, myyntiin ja verotusarvon määrittelyyn liittyvät prosessit pitää hänen mukaansa dokumentoida paremmin.

Kevan hallitus käynnisti selvitystyön johdon palkitsemisesta nousseiden epäselvyyksien takia. Toimitusjohtaja Merja Ailus joutui eroamaan tehtävästään marraskuussa, kun hänen työetujaan arvosteltiin.

Selvitysmiehen mielestä Keva hoitaa perustehtävänsä kuten pitää. Johtamista pitää hänen mukaansa kuitenkin uudistaa.

Ohjeistusten lisäksi Kevassa tarvitaan Kålan mukaan parempaa johtamiskulttuuria. Talossa on hänen mielestään tarkemmin arvioitava, onko johdon palkitseminen yleisesti hyväksyttävää.

Kevan hallituksen puheenjohtaja Laura Räty kertoi, että nyt tehdyssä sisäisessä tarkastuksessa ei tullut esille sellaisia merkittäviä seikkoja, jotka eivät olisi aiemmin olleet hallituksen tiedossa.

Rädyn mukaan luontaisetujen ohjeistus on ollut Kevassa osin puutteellista. Silloin, kun ohjeistus on ollut, sitä ei Rädyn mukaan olla noudatettu.

Tilintarkastuksessa Räty kertoi ilmenneen muutamia puutteita. Tällaisen oli aiheuttanut esimerkiksi yhden auton verotusarvon laskennassa käytetty väärä pohja.

Suora lähetys tilaisuudesta ei näy kaikilla mobiililaitteilla. Android- ja iPhone-käyttäjille tiedoksi: Jos et näe suoraa lähetystä tässä näkymässä, voit katsoa sitä tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    6. 6

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    7. 7

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    10. 10

      Rintasyöpä voi oireilla muutenkin kuin pattina – sitruunakuva auttaa tunnistamaan, milloin pitää olla huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    7. 7

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    10. 10

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    9. 9

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Juhani Tammista syytettiin pikaisesta takinkäännöstä – Tamilta tiukka kuitti ”maakuntien miehille”

    4. 4

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    5. 5

      Syyttäjät esittivät sarjahukuttajan vangitsemista heti oikeudenkäynnin jälkeen – vaatimus ei mennyt läpi

    6. Näytä lisää