Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi HS:lle – näin murtomiehet iskevät koteihin

Suomessa on murtauduttu tänä vuonna jo 2 000 asuntoon, kertoo Helsingin Sanomat.
Lehden artikkelin mukaan suurin osa murtojen tekijöistä on suomalaisia. Noin 20-30 prosenttia kaikista asuntomurroista on ulkomaalaisten tekemiä.

Näyttää siltä, että syrjäkylät saavat olla rauhassa.

Lehden haastatteleman rikostarkastaja Tapio Kalliokosken mukaan murrot ovat yleensä hyvin suunniteltuja. Hänen mukaansa ne keskittyvät maaseudulla valtateiden varsille.

- Näyttää siltä, että syrjäkylät saavat olla rauhassa. Valtateiden varsilla on selkeät pakoreitit moneen suuntaan, Kalliokoski kertoo Helsingin Sanomille.

Varkaat yleensä pyrkivät tiedustelemaan eri tavoin, että onko asukkaita kotona. Silti tänäkin vuonna on murtauduttu asuntoihin, joissa asukkaat parhaillaan nukkuivat.

HS:n mukaan kerrostaloissa murtokohteita ei tyypillisesti tiedustella etukäteen, vaan siellä murtohetkellä ovikelloa soittamalla selvitetään, että onko asukas kotona.

- Taitavat varkaat pystyvät murtaman huonon lukon hyvin nopeasti, kertoo rikosylikomisario Juha Laaksonen Helsingin poliisista Helsingin Sanomille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    10. 10

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää