Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nobel-voittaja HS:lle: Suomen liittyminen euroon oli virhe

Tunnetun amerikkalaisen taloustieteilijän Paul Krugmanin mukaan Suomi pärjäisi nyt paremmin, jos maa ei kuuluisi euroalueeseen.
- Onhan se jokseenkin selvää. Mutta en neuvo Suomea lähtemään eurosta, sitä en tarkoita, Krugman sanoi Helsingin Sanomille torstaina Kööpenhaminassa.

Krugmanin mukaan Suomen euroero ei kannata, koska jos on jossain, lähteminen on vaikeaa.

Vuonna 2008 taloustieteen Nobelin saaneen Krugmanin mielestä Suomen liittyminen euroon ei ollut taloudellisesti järkevää, vaikka hän ymmärtääkin euroon liittymisen poliittisten ja historiallisten syiden takia.

Krugmanin mielestä on "vähän mysteeri", miksi Suomella menee huonosti. Syinä saattavat olla hänen mielestään Nokian ongelmat ja valtion tiukka taloudenpito.

Ruotsi porskuttaa, mutta Tanskaa Krugman kuvailee "pohjoisen Espanjaksi".

- Suomi ei näytä kuplataloudelta. Kotitalouksien velka ei ole lähelläkään (Tanskan) tasoa, Krugman sanoi Helsingin Sanomien mukaan.

Kiisteli keväällä
Rehnin kanssa

Krugman on aiemmin arvostellut euromaita liian tiukasta kulukuurista. Viime keväänä hän nousi otsikoihin Suomessa väitellessään talouskomissaari Olli Rehnin kanssa eurokriisin hoitotavoista.

Krugman vertasi Rehnin ajamaa tiukkaa säästölinjaa torakoihin. Hän kirjoitti New York Timesin blogissaan, että Rehnin kaltaiset "torakka-ajattelijat" levittävät vääriä käsityksiä, jotka pohjautuvat vanhoihin tietoihin.

Rehn ilmoitti Helsingin Sanomissa, että Krugman on laittanut hänen suuhunsa sanoja. Rehnin mielestä Krugman on käynyt "enemmän eläintieteellistä kuin taloustieteellistä keskustelua".

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    3. 3

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    4. 4

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    5. 5

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      10 ajatusta seksin aikana, jotka kielivät parisuhteen ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    3. 3

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    4. 4

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    5. 5

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    6. Näytä lisää