Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Urpilaisen strategia epäonnistui - duunari jäi orpopojan asemaan

Asema Suomen neljänneksi suosituimpana puolueena on demareille äärimmäisen vaikea pala nieltäväksi, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
"Jutta Urpilainen on sukupolvensa lahjakkaimpia poliitikkoja". Lausetta toistettiin demarileirissä vuosia, mutta viime aikoina on ollut hiljaisempaa.

Jutta Urpilaisen johtama Sdp on pahassa kriisissä, ja nyt hänen vaihtamisestaan puhutaan puolueessa ensimmäistä kertaa täysin avoimesti.

Jutta Urpilainen valittiin Sdp:n puheenjohtajaksi Hämeenlinnan puoluekokouksessa 2008. Olin itse paikalla. Oli helppo aistia, että tunnelmat puolueessa olivat toiveikkaat. Sdp oli 2008 eduskunnan johtava oppositiopuolue. Nuoren Urpilaisen tehtäväksi tuli nostaa puolue takaisin valtaan. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa oli tullut pahasti takkiin. Kannatus putosi 21,4 prosenttiin. Eero Heinäluoma sai tarpeekseen talvella 2008 ja ilmoitti luopuvansa puolueen johtamisesta. Temppu oli kuin suoraan yrityselämästä: tulos tai ulos.

Sdp palasi hallitusvastuuseen vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen. Fakta on kuitenkin se, että puolue on hävinnyt kaikki Urpilaisen johdolla käymänsä vaalit.

Syksyllä 2008 Sdp kävi huonosti valmistautuneena kuntavaaleihin. Kannatus putosi lähes kolme prosenttiyksikköä 21,2 prosenttiin.

Kesän 2009 eurovaalit menivät nekin penkin alle. Kannatus putosi lähes neljä prosenttiyksikköä 17,5 prosenttiin. Paikkaluku väheni kolmesta kahteen. Sdp:llä oli yhtäkkiä kaksi meppiä, joista toinen oli sitoutumaton Mitro Repo. Huonolta näytti.

Vuoden 2011 eduskuntavaalit olivat jo jonkin sortin katastrofi, vaikka Urpilainen puhui mieluummin torjuntavoitosta. Puolueen kannatus putosi historiallisen alas, 19,1 prosenttiin. Perussuomalaiset nousivat rinnalle. Useat eri analyysit kertoivat, että perussuomalaisista oli tullut Suomen suurin työväenpuolue.

Vuoden 2012 presidentinvaalit menivät demareilta osin jo komiikan puolelle. Sdp:n ehdokas, entinen pääministeri Paavo Lipponen sai ensimmäisellä kierroksella 6,7 prosentin kannatuksen.

Kun seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää vajaat puolitoista vuotta, Sdp:n gallupkannatus laahaa jossain 15 prosentin pinnassa. Se on Sdp:lle hyvin alhainen lukema.

Asema Suomen neljänneksi suosituimpana puolueena on demareille äärimmäisen vaikea pala nieltäväksi. Se kertoo siitä, että Urpilaisen poliittinen strategia on epäonnistunut.

Sdp otti askeleita oikealle ja tavoitteli uutta kannatusta keskiluokasta. Tämä tapahtui puolueen perinteisemmän eli työväestön kustannuksella. Ei olekaan ihme, että Urpilaisen oletettu haastaja Antti Rinne tulee ay-liikkeestä. Ihme ei ole sekään, että haastaja on mies. Duunarimiehet ovat olleet orpopojan asemassa Jutta Urpilaisen johtamassa puolueessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    3. 3

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. 6

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    9. 9

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    10. 10

      Tosi-tv-kaunotar laihtui yli 20 kiloa 8 kuukaudessa – pudotti raskauskilot erikoisella tavalla: Syö päivittäin aamupalaksi pastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    8. 8

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    9. 9

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    10. 10

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

    3. 3

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    4. 4

      Isisillä barbaarinen taktiikka – AFP: Lapsia ja vammaisia kahlitaan nyt räjähdeajoneuvojen rattiin

    5. 5

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    6. Näytä lisää