Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Urpilainen: Haastavat ajat koettelevat kaikkia

Sdp:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen näkee vaikeiden aikojen jatkuvan.
- Minä hirveän mielelläni olisi avannut tämän meidän yhteisen toimintavuoden sellaisella uudenvuoden lupauksella, jossa voisin luvata, että eurokriisi on loppu, teollisuuden rakannemuutos pysähtyy ja myöskin velkaantuminen kääntyy. Valitettavasti en pysty sitä lupaamaan, Urpilainen sanoi puoluehallituksen kokouksen avauspuheessaan.

Urpilaisen mukaan rakennemuutos on "historiallinen".

- Näen niin, että haastavat ajat jatkuvat edelleen ja ne tulevat koettelemaan kaikkia meitä, hän sanoi.

Urpilaisen mukaan hallitus on tukenut Suomen teollisuutta yhteensä 1,5 miljardin edestä.

"Hallituksen
tiivistettävä rivinsä"

Urpilainen listasi "päähaasteet" tälle vuodelle: sote-uudistuksen, rakennepaketin toimeenpanon sekä talouskasvun ja työllisyyden tukemisen ja valtiontalouden hoitamisen.

- Näiden haasteiden voittaminen edellyttää sitä, että hallituksen on tiivistettävä rivinsä. Vain yhtenäisenä joukkueena se pystyy selviytymään edessä olevista haasteista ja viemään uudistukset maaliin, Urpilainen sanoi.

Urpilainen kommentoi kokouksessa myös puheenjohtajapelin käynnistymistä. Hän ei näe, että se olisi epäluottamuksen osoitus häntä kohtaan.

- Tämä on elävä kansanliike ja Sdp:n puheenjohtaja valitaan joka toinen vuosi. Olen lähtenyt aina myös siitä, että nämä ovat pätkätöitä, Urpilainen sanoi.

Lue myös: Huolestuneen perheenisän kysymys jäi Jutta Urpilaisen mieleen

Juttua muokattu kello 13.35: Täsmennetty Urpilaisen kommenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. 6

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    7. 7

      Tässä ovat Oscar-ehdokkaat 2017 – La La Landille ennätysmäärä ehdokkuuksia

    8. 8

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    9. 9

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    6. Näytä lisää