Meri, Vellamo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jo kaksi aseellista taksiryöstöä Akaassa - kuljettajat huolestuivat

Rikos
Akaassa taksikuskit ovat huolestuneet omasta turvallisuudestaan kahtena yönä tapahtuneiden aseellisten ryöstöjen takia.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä tapahtunut ryöstö tehtiin hieman puolenyön jälkeen Akaan Toijalassa Ryödintiellä, kun taksiin tullut henkilö uhkasi kuljettajaa käsiaseella ja sai saaliikseen vähäisen summan rahaa.

Myös seuraavana yönä Akaan Toijalassa sattui taksin aseellinen ryöstö.

- Kyllä, periaatteessa vähän vastaavanlainen teko, vahvistaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuro.

Poliisi ei tutkinnallisista syistä halua kertoa, onko tekijänä mahdollisesti ollut sama henkilö, tai uhattiinko kuljettajaa toisessakin ryöstössä aseella.

Molemmat ryöstöt tapahtuivat heti puolenyön jälkeen. Tekijää on kuvailtu nuorehkoksi, suomalaiseksi mieheksi.

Taksikuskit huolestuivat

Nimettömänä IS:lle puhunut akaalainen taksikuski kertoo, että ryöstön uhreiksi joutuneille on työyhteisössä annettu keskusteluapua.

- Kyllähän sellaisesta jää pysyvät muistot, kuljettaja sanoo.

Miehen mukaan kuljettajien motivaatio etenkin yövuoroihin on kadonnut.

- Kuljettajien keskuudessa on turvattomuuden tunnetta. Autojen turvakamerat alkaa olla nyt ajankohtainen asia, hän pohtii.

Hänen mukaansa taksikuskit ovat Akaassa saaneet aiemmin olla rauhassa.

- Tämä on ollut aina rauhallinen paikka, mies sanoo.

Ryöstöistä kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Poliisilla mittava operaatio Kerimäellä – Tuntematon ampui kohti taloa ja autoa

    8. 8

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    9. 9

      Trump suututti Kiinan – 10 minuutin puhelinkeskustelu johti diplomaattiseen protestiin

    10. 10

      Suomi avasi MM-salibandyn murskavoitolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Näin suomalaiset kommentoivat eri ammatteja - 45 enemmän tai vähemmän fiksua reaktiota: ”Kyllikki Saaren murha on yhä ratkaisematta”

    6. Näytä lisää