Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lehdenjakaja näki aamuyöllä oudon valon - etsintä käynnistyi Turussa

"Jäällä näkyi taskulampun valoa. Sitten valo hävisi", kertoi Kakskerran aamuöinen varhaisjakelija.
Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai lauantaina  ilmoituksen kohtalokkaalta kuulostaneesta aamuöisestä valoilmiöstä.

Kello oli hieman yli 03, kun Kakskerrantiellä Turun Sanomia jakanut varhaiskantaja näki pimeällä merenjäällä valoa.

Hän arveli valon lähteeksi taskulamppua.
Sitten valo katosi.
Tilanne vaikutti pelottavalta.
Varhaiskantaja soitti hätäkeskukseen.

Etsintöjen johtovastuun otti Länsi-Suomen merivartioston Turun meripelastuskeskus.

- Valaisimme jäätä autojen valonheittimillä ja sinne jalkautui poliisin ja pelastuslaitoksen partioita, kertoo meripelastusjohtaja Jarmo Frangen.

Mitään ei löytynyt.

- Se jäi täydeksi mysteeriksi, mikä se valo oli, Frangen sanoo.

- Oliko se sitten juuri taskulamppu, se on arvoitus, Frangen lisää miettiväisesti.

Jää oli etsintäalueella vahvaa, poliisin partion mukaan paikoin jopa 20 senttistä.
Jäältä löytyi moottorikelkan jälkiä.

Etsinnät lopetettiin tuloksettomina.
Jää oli rikkumatonta, hiljaisuus hiiskumatonta.
Valo ei palannut.
Pimeys jäi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    6. 6

      Juha Sipilä avasi jälleen omistuksiaan: ”Useilla suomalaisilla on rahasto-osuuksia, niin minullakin”

    7. 7

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    2. 2

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Suomalaisurheilija hämmensi huippukilpailussa – ryhtyi yllättäen esittelemään kirjaansa

    6. Näytä lisää