Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Koivisto kiitti IS:n lukijoita onnitteluista

Kansalaisten onnitteluista tehty kirja luovutettiin 90-vuotiaalle presidentti Mauno Koivistolle.
Kun presidentti Mauno Koivisto täytti viime marraskuussa 90 vuotta, Ilta-Sanomat pyysi lukijoiltaan onnitteluja presidentille. Niitä tulikin tulvimalla!

Noin tuhat kansalaista halusi välittää henkilökohtaiset onnittelunsa, kukin omalla tavallaan - kuka Maunolle, Manulle tai Herra Presidentille, kuka taas Suurelle Suomalaiselle, elämäni presidentille tai herrasmiehelle, jonka "puheet olivat upeita ja ääni aivan mahtava". Puoliso Tellervo Koivistoakaan ei onnitteluista unohdettu, vaan myös häntä kiiteltiin monin sanoin.

Ilta-Sanomat teetätti kansalaisten onnitteluista kirjan, joka keskiviikkona lahjoitettiin presidenttiparille. Kirjan luovuttivat Ilta-Sanomien kustantaja ja vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja sekä päätoimittaja Ulla Appelsin.

Presidentti Koivisto, jota jo marraskuussa muistettiin juhlapuheissa, ilahtui suomalaisten persoonallisista ja henkilökohtaisista kommenteista.

- Niin. Paljon on kiitetty, mutta vähän on sanottu, Koivisto nauratti läsnäolijoita viittaamalla aiempiin onnitteluihin.

Mauno Koivisto täytti 90 vuotta 25. marraskuuta viime vuonna. Hän toimi tasavallan presidenttinä vuosina 1982-1994. Koivisto on Suomen yhdeksäs presidentti. Hän on nykyisin käytännössä vetäytynyt julkisuudesta.

Lukijat onnittelivat 90-vuotiasta presidenttiä muun muassa näin:

Onneks olkko, rakas Manu, Maailman Paras Pressa ikinä! <3
Tepake

Herra Presidentti. Parhaat Onnittelut Suomen YkkösLentopalloilijalle, 90-vuotispäivänne johdosta.
Veteraanilentopalloseura Päijät-Äijät

Olette Tellun kanssa niin kadehdittava pari. On ollut ilo nähdä Teidät Linnan juhlissa. Harva mies saavuttaa saman kunnioitettavan iän. Palloilussako sen salaisuus? Voimia koleaan talveen.
Tyttönen 52v

On Syntymäpäivä Teillä, ja kunnia sitä muistaa meillä. ONNEA, ONNEA, ONNEA vaan, näin me Teille toivotetaan.
Eija Jokela

Parhaimmat onnittelut teille Presidentti Koivisto. Olette elämäni Presidentti :) Ollut silloin lapsena ja yhä vieläkin.
Suves

Sydämelliset Onnittelut Suomen parhaalle Presidentille!
Merja N

Onnea myös Savonmaalta! Jo edesmennyt äitini oli suuri ihailijanne. Terveyttä ja pitkää ikää!
Savolaistunut uusmaalainen

Parahin Manu! Kiitän Suomen viisaasta johtamisesta sekä inhimillisestä olemuksesta, jossa oli ja on syvähehkuista viehätystä. Sydämelliset Onnitteluni!
Osmo Räsänen, Naantali

Onnea Manu! Puumerkki on jäänyt.
Hanski53

Onnea Koivisto! Hallitsit hyvin, kun olin pieni ja olen siitä kiitollinen.
Inna

Presidentti Mauno Koivistolle: onnittelut 90-vuotiaalle. Pitkän iän salaisuus huumori. Pidetty Presidentti:-)
Tuuli25

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    7. 7

      Junat myöhässä koko maassa tietotekniikkavian takia

    8. 8

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    9. 9

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. Näytä lisää