Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Myyrästä matoon: Tällainen on poliitikkojen "eläintarha"

Politiikka
Perussuomalaisten ryhmänjohtajavaihdoksessa heitettiin syyte myyräntyöstä. Ovat poliitikot saaneet kuulla pahempaakin nimittelyä.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta syrjäytetty Pirkko Ruohonen-Lerner syytti joitakin ryhmänsä jäseniä myyräntyöstä häntä vastaan.

Ruohonen-Lerner nimesi myyräntyön tekijöiksi kansanedustajat Kaj Turusen ja Reijo Tossavaisen. Myyräntyöllä Ruohonen-Lerner tarkoitti tietysti juonittelua, mutta ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Turunen käänsi keskustelun eläinkuntaan.

- Ainakaan ulkoisesti minulla ei ole mitään yhteneväisyyttä myyrän kanssa, Turunen totesi Ylen toimittajalle.

Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun politiikassa on käytetty eläimellisiä vertauskuvia.

Sdp:n puheenjohtajakisaan ilmoittautunut ay-johtaja Antti Rinne vertasi itseään viikonloppuna karhuun, eikä ihan mihin tahansa sellaiseen, vaan animaatiohahmona tunnettuun Jogi-karhuun. Rinne viittasi tässä yhteydessä ulkomuotoonsa, mutta Jogi tunnetaan myös hahmona, joka pitää itseään aina vähän muita nokkelampana. Jogi-karhu on myös kansallispuiston pahin eväsrosvo.

Iilimato on nimitys, joka vilahtaa usein keskustelupalstoilla poliitikoista puhuttaessa. Kaikella lämmöllä Mato-lempinimen sai vuonna 1966 kokoomuksen kansanedustajaksi valittu Alli Vaittinen-Kuikka. Mato-Alli teki aiemmin uran terveydenhuollon parissa, jolloin lapamatotauti saatiin hänen johdollaan kitkettyä sisämaasta.

Tuoreessa muistissa ovat myös Sika-Liisa ja Sika-Timo, eli keskustan sikatilallisten kansanedustajien Sirkka-Liisa Anttilan ja Timo Järvilahden kutsumanimet.

Anttilalla nimi jäi, vaikka sikatila siirtyikin tyttären nimiin.

Eläimet näkyvät varsinkin keskustalaisten poliitikkojen lempinimissä. Mikko Alkion lempinimeksi tuli Olmi. Se tarkoittaa sokeaa, maanalaisissa vesistöissä elävää väritöntä salamanteria. Nimen hän sai tuolloin vielä Sdp:n kansanedustajana toimineen Susanna Rahkosen pitämässä nettipäiväkirjassa.

Terävästi ja sitkeästi äänessä pysyvää keskustan Mauri Pekkarista taas kutsuttiin aikanaan terrieriksi.

Kokoomuksen Riitta Uosukainen nimitti keskustan entistä kulttuuriministeriä Tytti Isohookana-Asunmaata kalkkarokäärmeeksi, mutta kansan suussa Isohookana-Asunmaa on tunnettu lempinimellä Isokana.

Eläimellisiä animaatiohahmoja on nähty myös kokoomuksen riveissä. Veteraanikansanedustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi tunnetaan oravakaksikkona. Lempinimi Tiku ja Taku kuuluu joskus vieläkin eduskunnan käytävillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    7. 7

      Playboyssa poseeraava Jessica Ruokola julkaisi harvinaisen rohkean otoksen – vain lakana peittää intiimialueet

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

    10. 10

      Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    8. 8

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    4. 4

      F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

    5. 5

      Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

    6. Näytä lisää