Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Täällä asuu eniten nuoria sinkkunaisia Suomessa – katso lista kaupungeista

Ilta-Sanomat selvitti nuorten sinkkutalouksien lukumäärän 20 kaupungissa.
Ilta-Sanomat kertoi torstaina Väestöliiton Vuosikirjan artikkelista, jonka mukaan joka toinen nuori suomalainen elää alueella, jossa on selvästi enemmän nuoria miehiä kuin nuoria naisia.

Erityisen usein 20-29-vuotiaiden miesten lukumäärä ylitti samanikäisten naisten lukumäärän itäisessä ja pohjoisessa Suomessa. Jos nuorukainen haluaisi suunnata poikamiesvyöhykkeeltä sinne, missä on paljon nuoria, yksin asuvia naisia on Suomessa kaksi kaupunkia yli muiden: Helsinki ja Turku.

Tilastokeskuksen väestötilastojen perusteella tehdyssä selvityksessä on huomioitu 20-29-vuotiaat miehet ja naiset, jotka asuvat yksin ja jotka eivät ole perheellisiä. Väestötilastoista ei selviä, kuinka monet heistä ovat seurustelusuhteessa, jonka osapuolet asuvat eri osoitteissa.

Helsingissä on lähes 16 000 sinkkutaloudessa asuvaa nuorta naista reilua 13 000 samassa tilanteessa olevaa nuorukaista kohden. Turunkin luvuissa on naisia hieman miehiä enemmän.

Muissa suurissa kaupungeissa on enemmän nuorten miesten sinkkutalouksia. Erityisen suuri epäsuhta on Lappeenrannassa ja Kotkassa, joista ensimmäisessä nuorten sinkkutalouksissa asuvien miesten lukumäärä on lähes kaksinkertaista naisiin verrattuna.  

Sinkkutalouksia Suomen suurimmissa kaupungeissa (20-29-vuotiaat)

Kaupunki Miehiä Naisia Miehiä naista kohden
Helsinki 13524 15782 0,86
Espoo 4229 3034 1,39
Tampere 7416 6459 1,15
Vantaa 3287 2762 1,19
Oulu 5503 4324 1,27
Turku 6168 6526 0,94
Jyväskylä 3916 3549 1,1
Kuopio 2545 2321 1,1
Lahti 2491 2249 1,11
Kouvola 1543 1048 1,47
Pori 2073 1535 1,35
Joensuu 2105 1750 1,2
Lappeenranta 1944 1059 1,84
Hämeenlinna 1276 1084 1,18
Vaasa 2271 1593 1,43
Rovaniemi 1436 1360 1,06
Seinäjoki 1397 1120 1,25
Kotka 1267 754 1,68
Salo 817 531 1,54
Mikkeli 1102 826 1,33

Ilta-Sanomat selvitti sinkkutalouksien lukumäärän Tilastokeskuksen tietokannasta. Tiedot koskevat vuotta 2012, ja niissä on mukana ei-perheelliset henkilöt, jotka asuvat yksin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Mies kuoli rajussa nokkakolarissa Hauholla

    4. 4

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    8. 8

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    9. 9

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    10. 10

      SK: Syyttäjänvirastot ostivat koulutusta valtakunnansyyttäjän veljen yhtiöltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    9. 9

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    3. 3

      Mies kuoli rajussa nokkakolarissa Hauholla

    4. 4

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. Näytä lisää