Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Hiihtolomaruuhkat pakkautuvat tänään näille teille - katso ajantasainen tilanne!

Liikennemäärät ovat alkaneet kasvaa ja ruuhkahuippua odotetaan alkuillasta.
Hiihtolomalle pohjoiseen matkaavat ovat alkaneet täyttää teitä. Liikenneviraston mukaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudun ulosmenotiet voivat olla normaalia viikonloppuliikennettä vilkkaampia.

− Moottoriteillä liikennemäärät ovat suuria, mutta varsinainen liikennehuippu on tulossa vasta lähituntien aikana, ennusti tieliikennekeskuksen päällikkö Marketta Udelius Liikennevirastosta kello 16:n aikaan.

Eniten autoja pakkautunee tuttuun tapaan valtatie 4:n varrelle Lusin, Kuortin ja Varkauden välille. Liikennemäärät kasvavat huippuunsa kello 16–17.00 välillä ja ruuhkaista voi olla vielä kello 18:aan asti. Udeliuksen mukaan ei voida kuitenkaan puhua varsinaisista ruuhkista.

− Ruuhkia ei ole, mutta liikennemäärät ovat isoja lähituntien aikana, Udelius arvioi.

Liikenneviraston ruuhkakartan mukaan liikenne on jonoutunut tällä hetkellä monilla pääkaupunkiseudun teillä, muun muassa Otaniemen ja Kehä 1:n sekä Riihikallion ja Ruotsinkylän välillä. Ruuhkautunutta liikennettä on myös mm. tie 10:n varrella Tuuloksesta Hämeenlinnaan, tie 4:llä Joutsan ja Metsäkosken sekä Joutsan ja Viisarimäen välillä. Ruuhkaista on myös Himoksen seutuvilla, Konginkankaalla, Leppävirralta Varkauteen vievällä tiellä ja Kuopion etelä- ja pohjoispuolella.

"Kura lentää"

Tiet ovat Ouluun asti paljaita. Keski-Suomesta pohjoiseen tienpinnat ovat märkiä. Vasta Rovaniemen kohdilla teistä tulee lumisia. Nelostietä Oulusta noin puoli tuntia pohjoiseen päin alkaa olla varsin loskaista.

− Kura lentää edellä ajavasta autosta, joten pissapojan vettä kannattaa varata riittävästi, jottei se heti lopu pitkää matkaa ajaessa, Udelius muistuttaa.

Udelius arvelee, että iso osa pohjoiseen asti matkaajista on valinnut henkilöauton sijaan junan, mikä vähentää tieliikennettä.

− Junat ovat täynnä.

Lauantaiaamuksi on odotettavissa vielä jonkin verran hiihtolomalle lähtijöitä, mutta Udeliuksen mukaan suurin osa lähtee matkaan tänään.

Katso ruuhkatilanne Liikenneviraston kartasta!
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. 6

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    7. 7

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    8. 8

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    9. 9

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    10. 10

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    2. 2

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    3. 3

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    6. Näytä lisää