Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mies puukotti takaapäin kahta tuntematonta Turussa - epäillään murhan yrityksestä

Rikoskomisarion mukaan kyseessä on ollut erikoinen väkivallanteko.
Marraskuisena perjantai-iltana mies hyökkäsi Turun Vähätorin penkillä istuneiden miehen ja naisen kimppuun. Mies löi uhreja teräaseella yllättäen takaapäin ylävartaloon aiheuttaen heille hengenvaaralliset vammat. Rikoskomisario Matti Salosen mukaan uhrit ovat toipuneet ja hyvässä kunnossa.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on vanginnut rikoksesta todennäköisin syin epäiltynä vuonna 1993 syntyneen, Turussa tilapäisesti asuvan ulkomaalaisen miehen. Mies on myöntänyt rikokset.

Poliisi pääsi miehen jäljille todistajien ja poliisin omien tutkimusten perusteella. Alun perin rikosta tutkittiin kahtena tapon yrityksenä, mutta esitutkinnassa ilmenneiden seikkojen perusteella rikosnimike on vaihdettu kahdeksi murhan yritykseksi.   

Mies ei tuntenut asianomistajia, mutta uhrit tunsivat toisensa. Rikoskomisario ei ota kantaa siihen, miten kaksikko joutui väkivallanteon uhreiksi. Teon mahdolliseen motiiviin poliisi ei vielä tässä vaiheessa tutkintaa ota kantaa.

– Tämä oli erikoislaatuinen tapahtuma ja erilaista väkivaltaa, Salonen arvioi.

Poliisi kiittää yleisöä heiltä saaduista vihjeistä. Asia siirtyy syyteharkintaan lähiviikkoina. 

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  4. 4

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  5. 5

    Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  8. 8

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  9. 9

    Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

  10. 10

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  10. 10

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  4. 4

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  5. 5

    Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

  6. Näytä lisää