Sebastian

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin Suomi kommunikoi Venäjän kanssa – "Valmius toimia välittäjänä"

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) mukaan Suomi on tarvittaessa valmis auttamaan ratkaisun löytämisessä Krimin tilanteeseen.
- Toimimme ennen kaikkea EU:n, mutta myös Eurooppa-neuvoston ja ETYJ-järjestön kautta. Kaikilla näillä voi olla jokin rooli pyrkimyksissä rauhoittaa tilanne ja viedä Ukrainan muutosta eteenpäin tavalla, joka on demokraattinen ja oikeusvaltion periaatteista kunnioittava, Tuomoja sanoo.

Suomi on kuitenkin ollut Venäjään yhteydessä asiasta myös itse.

- Totta kai meillä on omat yhteytemme, tiedämme heidän heidän näkemyksensä ja olemme niistä keskustelleet.

Tuomiojan mukaan Suomella ei kuitenkaan ole tilanteessa minkäänlaista välittäjän roolia.

- Mutta totta kai meillä on aina valmius, jos on jotain mitä me voimme erikseen tehdä, on se meidän velvollisuutemme.

Puolustusministeri Carl Haglundin (r) on määrä tavata venäläiskollegansa Sergei Shogun maanantaina. Haglund on kertonut ottavansa Ukrainan tilanteen esiin tapaamisessa.

Tuomioja korostaa, että tapaamisesta on sovittu jo kuukasia aiemmin, ja että muitakin sovittuja tapaamisia Venäjän kanssa jatketaan normaaliin tapaan.

- Se (Krimin tilanne) ei nyt varmaan ole siellä esityslistalla, mutta uskon Haglundin toistavan samat näkemykset kuin meillä kaikilla on Euroopan Unionissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Laturaivo iski Juha Mietoon – hiihtolegenda kertoo: ”Se hinkkasi siinä hissun kissun”

    7. 7

      Teiniäiti haastettiin oikeuteen törkyisen elämäntyylinsä takia – vuokranantaja vaatii korvauksia löyhkästä ja sotkusta

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Harvinainen keskeytys NHL-ottelussa – Sami Vatanen tarjoutui huoltomiesten avuksi: ”Olin koulussa hyvä käsistäni”

    10. 10

      Dokumentti: Älypuhelimet tuottavat kuolemaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    6. 6

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    9. 9

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    10. 10

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Myrskytuuli heitti koululaisia kyydittäneen minibussin tieltä – Isä sai säikäyttävän soiton 12-vuotiaalta Veeralta

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. Näytä lisää