Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Seksikohtaus pyöri MTV:n Kymmenen uutisten taustalla

Lipsahdus
MTV:n Kymmenen uutisten taustalla näkyi sunnuntai-iltana seksikohtaus.
Samaan aikaan kun uutisankkuri Marjo Lehikoinen kertoi ministeri Paavo Arhinmäen edesottamuksista Leijonien pronssijuhlissa, hänen takanaan näkyvällä näytöllä pyöri seksikohtaus.

Näytöllä näkyi naisen paljas rinta ja seksin harrastamista. Kohtaus näkyi aluksi muutamien sekuntien ajan ennen uutisinserttiin siirtymistä.

Arhinmäki-uutisen jälkeen rohkeaa kohtausta nähtiin vielä parinkymmenen sekunnin ajan uutisankkureiden puhuessa Kuusamon kultakaivoshankkeesta. Tällöin kuva oli siirtynyt kuvaruudun keskiöön, joskin se näkyi hieman aiempaa pienemmässä koossa.

Useat lukijat ottivat hämmentyneinä yhteyttä Ilta-Sanomiin tapauksen vuoksi.

- Täysi tohina :) Ei varmaan ollut ihan tarkoitus? Jos oli, niin onneksi olivat Kympin uutiset, yksi Ilta-Sanomia lähestyneistä lukijoista kirjoitti.

Seksikohtaus välittyi Ylen kautta

Seksi ilmestyi Kymmenen uutisiin hieman yllättävästä lähteestä, naapurikanavalta. Ilta-Sanomat selvitti, että taustalla pyöri Yle TV2:ssa esitetty Strike Back -televisiosarja. Sarja alkoi kello 22.05.

Iltapulun ohjelmaoppaan mukaan Strike Back on kymmenosainen lapsilta kielletty agenttisarja.

"Agenttien iskuryhmää odottaa uusi tehtävä Wienissä, mutta se keskeytyy sillä Kosovossa kaapataan EU-virkamiehiä. Katukahvilat vaihtuvat hetkessä keikaksi Kosovon metsiin", sarjaa kuvaillaan.

MTV:n uutishuoneessa pyörii kuvaa yhteensä reilulta kymmeneltä suomalaiselta ja ulkomaiselta kanavalta.

- Jos jokin iso kanava näyttää kello kymmenen jälkeen tällaisia kuvia, me emme voi siihen vaikuttaa, kertoo uutistuottaja Heikki Piuhola.

Piuholan tiedossa ei ole, että myöskään muut koti- tai ulkomaiset kanavat voisivat teknisesti vaikuttaa siihen, millaisia kuvia niiden lähetyksissä näkyy muiden kanavien kautta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. 6

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    10. 10

      Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    5. 5

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    6. Näytä lisää