Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Katainen vihreiden lähtöuhkauksesta: Minua ei voi uhkailla

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) toivoo vihreiden selvittävän itse kantansa siihen, aikooko se olla hallituksessa, jos ja kun Fennovoiman lupa tulee uudelleen käsittelyyn.
Vihreät uhkailivat lauantaina Aamulehdessä, että puolue voi lähteä hallituksesta, jos Fennovoiman ydinvoimalupa tuodaan uudelleen eduskuntaan.

- Päätökset tehdään. Uhkailulla ei voi siihen vaikuttaa, se on selvä. Ei minua voi millään kiristää, Katainen vastasi toimittajille kokoomuksen puheenjohtajapäivillä.

Katainen ei osannut arvioida vihreiden uhkauksen vakavuutta.

- Sitä pitää kysyä vihreiltä. En osaa vihreän puolueen puheenjohtajan suulla puhua, kannattaa kysyä Ville Niinistöltä. Ydinvoimahanke pitää saada maaliin, ja hallitus ottaa kantaa ehkä kesän alussa.

- Jos vihreät näin päättävät (lähteä hallituksesta), he näin sitten päättävät. Antaa heidän itse selvittää. Olen saanut erilaisia viestejä vihreiltä ja en tiedä, mikä niistä on totta, Katainen sanoi toimittajille.

Vihreät lähtivät Lipposen kakkoshallituksesta 2002 juuri ydinvoimaluvan vuoksi, ja monet vihreät, esimerkiksi Osmo Soininvaara, pitivät sitä silloin virheenä. Soininvaara ei nyt halunnut kommentoida IS:lle sanallakaan vihreiden lähtöuhkauksia.

Vihreät oli viime vaalikaudella hallituksessa, kun hallitus myönsi luvat Olkiluodon neljännelle ydinvoimalalle ja Fennovoimalle.

Fennovoiman lupa on tulossa eduskunnan uudelleen käsiteltäväksi, koska yhtiön omistuspohja on vaihtunut, ja yhtiö on rakentamassa suunniteltua pienemmän reaktorin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. 6

      Utøyan joukkomurhasta selviytynyt nuori Viljar kertoo kauhun hetkistä – merkittiin ensin kuolleeksi

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      19 kerrostaloa, 5 tonnia räjähteitä, 10 sekuntia: massiivinen purku-urakka tallennettiin videolle Kiinassa

    10. 10

      ”Kotkalainen kaivosinsinööri” yritti saada Helenalta tuhansia euroja – ilmestyi paitasillaan Kuopion torille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    6. Näytä lisää