Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Paavo Väyrynen haluaa "kuninkaaksi"

Eurovaaliehdokas Paavo Väyrynen (kesk) on hahmotellut kampanjaansa Youtube-videolla. Väyrynen haluaa nyt kuninkaaksi.
Konkaripoliitikko Väyrynen on tunnetusti halunnut Suomen presidentiksi. Tunnetutusti tuo haave on vielä täyttymättä.

Nyt Väyrynen kertoo videollaan, että hän aikoo kuninkaaksi. 

- Tässä uudessa mukissa esiinnyn kuninkaana. Nimittäin haluan nyt kuninkaaksi, Väyrynen lausuu videolla, kun hän esittelee kampanjatuotteitaan.

Kansan ei tarvitse olla huolissaan.

- Niin, kuten huomaat, siinä on hurttia huumoria, Väyrynen totesi IS:lle.

Videolla Väyrynen kertoo aikovansa esimerkiksi äänikuninkaaksi tai kukkulan kuninkaaksi. Väyrynen myös valottaa videolla, minkälaisia hänen tv-mainoksensa  voisivat ehkä olla. 

- Se, että teenkö tv-mainokset, riippuu kampanjan tuotosta, Jos kampanjatuoteet käyvät hyvin kaupaksi, sitten mainokset nähdään tv:ssä, Väyrynen paljasti mainostaktiikkaansa.

Pihin miehen maineessa oleva Väyrynen rahoittaa kampanjansa kolmella tuotteella. Ensi viikolla Väyryseltä ilmestyy kirja, lisäksi hän aikoo myydä presidentinvaaleista tuttuja Paavo & Vuokko -mukien lisäksi uusia kuningasmukeja sekä lohikoruja.
  
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. 6

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    9. 9

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    6. 6

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    6. Näytä lisää