Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomen taloudesta tuli pitkästä aikaa hyvä merkki!

Suomen kansantalous näyttää elpymisen merkkejä pitkän laskuputken jälkeen.
Laskuputki katkesi tammikuussa. Tilastokeskuksen mukaan kausitasoitettu
tuotanto kasvoi tammikuussa 0,5 prosenttia edellisestä kuukaudesta.
Työpäiväkorjattuna tuotanto oli 0,2 prosenttia edellisvuotta korkeammalla tasolla. Tuotannon työpäiväkorjattu muutos ehti olla miinuksella lähes kaksi vuotta.

Palveluiden puolella oli kasvua prosentin verran vuodentakaisesta. Jalostus pieneni prosentin ja alkutuotanto vajaat neljä prosenttia.

Danske Bankin ekonomisti Juhana Brotherus luonnehti kommentissaan lukuja positiiviseksi yllätykseksi. Alkuviikon heikot luvut teollisuustuotannosta antoivat odottaa heikompaa kehitystä, hän huomautti. Brotheruksen mielestä on kuitenkin vielä liian aikaista puhua käänteestä talouskehityksessä.

Inflaatio hidastui

Suomen inflaatio hidastui helmikuussa 1,3 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Tammikuussa kuluttajahinnat nousivat vielä 1,6 prosentin tahtiin.

Inflaatiota hidasti ennen kaikkea elintarvikkeiden hinnannousun pysähtyminen. Myös polttoaineiden ja viihde-elektroniikan sekä omakotitalojen halpeneminen hillitsivät hintojen nousua.

Hintoja nostivat eniten vuokrankorotukset sekä vihannesten, virvoitusjuomien ja mehujen, ravintola- ja kahvilapalvelujen ja terveydenhoitojen kallistuminen.

Euroalueen inflaatio on ennakkotietojen mukaan pysynyt helmikuussa ennallaan, 0,8 prosentissa. Suomen inflaatio oli samalla mittarilla 1,6 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. 6

      Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

    7. 7

      IS seuraa: Taistelu mäkihypyn normaalimäen MM-kullasta käynnissä – miten käy Janne Ahosen ja muiden suomalaisten?

    8. 8

      Ilmiöksi Yhdysvalloissa noussut Putkimies-Joe haukkuu Obaman IS:n haastattelussa – ”Trump on saanut jo enemmän aikaan”

    9. 9

      Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

    10. 10

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    3. 3

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    8. 8

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    9. 9

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    10. 10

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

    2. 2

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    3. 3

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    4. 4

      Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

    5. 5

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    6. Näytä lisää