Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuomioja: Venäjän suhteet ristissä joka suuntaan

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Venäjä on ajautunut liki kansainväliseen umpikujaan.
Venäjän asemaa kommentoinut Tuomioja toteaa, että Venäjän suhteet ovat ristissä Euroopan, Yhdysvaltojen ja lähestulkoon koko maailman kanssa.

Tuomioja huomauttaa, että herkkyys kaikissa maissa on suuri yksipuolisiin ja kansainvälistä oikeutta rikkoviin toimiin.

– Kovin usein emme ole tottuneet siihen, että rajoja lähdettäisin muuttamaan voimapolitiikan keinoin. Kaikki olisivat varmasti toivoneet, että tämä olisi jäänyt jo historiaan.

EU-johtajien oli määrä ottaa kantaa Venäjän vastaisiin pakotteisiin Brysselissä torstai-iltana alkaneessa huippukokouksessa. Kokouksen odotettiin jatkuvan varhaisaamun tunneille.

Tuomioja on huolissaan siitä, että Ukrainan ja Krimin kriisi jättää varjoonsa muiden suurten kansainvälisten kysymysten ja uhkien ratkomisen.

– Kaikkialla on vähän aikaa selvästi vaikeampaa kuin ennen. Toivottavasti emme kuitenkaan palaa kahtia jaettuun maailmaan.
 
Tuomioja ei kommentoi Yhdysvaltain listan nimiä

Yhdysvallat julkisti torstaina alkuillasta uusia nimiä henkilöistä, joihin se kohdistaa pakotteita. Tuomioja ei halua ottaa kantaa asiaan huolimatta siitä, että listalla on myös kaksi Suomen kansalaista eli Helsingin areenan omistajiin kuuluvat liikemiehet Gennadi Timtshenko ja Boris Rotenberg.

 – En niitä kommentoi vielä. Joka tapauksessa ne ovat Yhdysvaltain päätöksiä, joita ei sellaisenaan sovelleta Suomessa.

Tuomioja huomauttaa, että kaikki maat, myös Suomi, pitää kiinni omasta suvereniteetistaan.

– Yhdysvallat ei säädä lakeja muiden puolesta. Se on eri asia, jos asioista sovitaan yhdessä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    7. 7

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    8. 8

      Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

    9. 9

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    10. 10

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää