Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Nuorenparin ajelu Oulujärvellä sai dramaattisen käänteen: "Hengenlähtö oli lähellä"

Hankalat etsintäolosuhteet
Kainuun pelastuslaitos joutui myöhään torstai-iltana tekemään runsaasti töitä löytääkseen pelastettavansa Oulujärven jäältä.
Pelastustehtävään johtaneet tapahtumat saivat alkunsa nuorenparin päätöksestä suunnata autonsa nokka Oulujärven jäälle. Alueella kulkee talvisin jäätie, mutta nuorten reitti kulki ulos merkityltä reitiltä.

- He ajelivat ristiin rastiin jäällä, joka on vain nippanappa kestävää, Matti Kurkinen Kainuun pelastuslaitokselta kertoo.

Ajelu sai kuitenkin äkkipysäyksen, kun auton ohjaimissa ollut nuori mies täräytti auton päin railokohdassa pystyyn noussutta jäälauttaa. Törmäyksen seurauksena auton jäähdytin sanoi työsopimuksensa irti ja ajoneuvo hyytyi keskelle Oulujärveä.

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että nuoret ehtivät olla autossa tovin, ennen kuin he hälyttivät apua. Apuvoimat lähtivät liikkeelle, mutta sankka lumisade teki pelastustehtävästä haasteellisen. Suurelle järvelle sammahtanutta autoa matkustajineen oli vaikea paikallistaa. Lopulta nuoret paikallistettiin, kun heitä pyydettiin puhelimitse välkyttämään auton valoja.

- Nuoret joutuivat odottamaan pelastajia noin kolmen tunnin ajan. Molemmat ehtivät kylmettyä, tyttö pahemmin, poika lievemmin.

Moottorikelkan ja reen kanssa liikkuneet pelastajat antoivat nuorille paluukyydin lisäksi myös nuhteita.

- Annoin kuljettajan ymmärtää, että tilanteessa on ollut hengenlähtö todella lähellä, Kurkinen toteaa.

Nuorten auto oli pysähtynyt noin kolmen kilometrin etäisyydelle lähimmästä rannasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Harri Kirvesniemi syyttää norjalaista MM-kullan viemisestä – ”Siinä pitikin kiroilla!”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    10. 10

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. Näytä lisää