Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Selvitys suomalaisista: lännessä jurotetaan, idässä innostutaan

Suomalaisuus
Kirjailija Heikki Turusen mukaan itäsuomalaiset ovat sydämellisempiä kuin länsisuomalaiset. Konsulttina toimiva Jyrki Kangas tunnistaa länsisuomalaisen jurouden.
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan itäsuomalaiset hemmottelevat itseään, läheisimpiään ja innostuvat tekemistään asioista useammin kuin länsisuomalaiset.

IS kysyi leikkisästi Länsi-Suomen edustajalta, Pori Jazzin perustajalta, nykyään konsulttina toimivalta Jyrki Kankaalta sekä Itä-Suomen edustajalta, kirjailija Heikki Turuselta, pitääkö väite paikkaansa.

Kangas myöntää, että länsisuomalaisten käyttäytymiseen ei kuulu usein lähimmäisten huomioiminen. Hänen mielestään on kunniallista puhua vähän, mihin kuuluu myös tietynlainen vaatimattomuus.

- Vähäisen 70 elämänvuoden kokemuksella voin todeta, että länsisuomalaiset ovat paljon varautuneempia ja jäyhempiä kaikessa käyttäytymisessään kuin itäsuomalaiset. Ja mukaan voidaan lukea huomionosoitukset, Kangas kertoo.

Kirjailija Turunen väittääkin, että itäsuomalaiset ovat sydämellisempiä kuin länsisuomalaiset.

- Se on ihan selvä asia, vaikka samaa heimoa ollaan. Itäinen ihminen on sydämellisempi kuin läntinen. Olemme hupsuja. Länsisuomalainen on harvasanainen ja juro. Me olemme sydämellisempiä, koska olemme vähän kuin puolivenäläisiä. Se on verissä. Siitä se johtuu, Turunen väittää.

Kankaan mukaan länsisuomalaiset hemmottelevat toisiaan vain silloin, kun siihen ei ole pakottavaa tarvetta.

- Hemmottelun pitää tulla pyytämättä, rituaalien ulkopuolelta. Ei sitä tehdä joka viikonloppuna, eikä välttämättä edes äitienpäivänä, vaan ihan jostain muusta syystä kuin pakottavasta syystä. Se voi olla hetken mielijohteesta.

Hän ei edes muista, koska olisi viimeksi hemmotellut lähimmäisiään.

- Se on niin harvinaista. Tässä menee ihan mykäksi. Se on voinut olla jotain huomaavaista ja helppoa, mitä on odottamatta tuotu pöytään, mutta mitään yksittäistä tapausta ei tule mieleen, Kangas toteaa.

Kirjailija Turunen myöntää antavansa läheisilleen ajoittain hellyyttä.

- Suusta ei kuitenkaan helposti irtoa sanat, että minä rakastan sinua. Silloin tällöin tulee tarve sanoa, että välittää, mutta ei kuitenkaan hirveästi enää tällä iällä. Se oli vähän nuorempana kännipäissään. Teoilla tai jollakin muulla tavalla se korvataan. Joskus saatan esimerkiksi lämmittää vaikka saunan, Turunen naurahtaa.

Kangas allekirjoittaa myös väitteen siitä, että itäsuomalaiset innostuvat länsisuomalaisia useammin asioista.

- Itse innostun vähän kaikesta, mutta vaikea niihin ajatuksiin on ketään saada mukaan. Vähän tyypillistä tämä on, Kangas toteaa.

Turunen innostuu puolestaan työstään ja luonnosta lähes joka päivä. Hän herää yleensä puolen yön jälkeen kirjoittamaan.

- Silloin on suorastaan maaninen kiihko. Muutaman tunnin yöunien jälkeen on into päällä, Turunen vakuuttaa.

Selvitys suomalaisesta arjesta

SodaStreamin helmikuussa teettämässä tutkimuksessa tutkittiin online-paneelissa suomalaisten arkea. Tutkimukseen osallistui 1013 15-70-vuotiasta suomalaista, ja sen toteutti tutkimuspalveluyritys Cint. Tutkimuksen virhemarginaali on enintään 3 prosenttia. IS koko grafiikkaan osan tutkimustuloksista. Tutkimuksessa jako Itä- ja Länsi-Suomeen on tehty Eurostatin NUTS 2 -järjestelmän mukaan.

Ota kantaa

Tunnustatko olevasi "tyypillinen" länsi- tai itäsuomalainen?

Kyllä 50% Ei 50%
Ääniä yhteensä 51165

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    5. 5

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    6. 6

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    7. 7

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    5. 5

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    6. Näytä lisää