Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oulun koulupuukotuksesta epäilty oli syyntakeeton

Rikos
Oulun ammattiopiston Myllytullin yksikössä neljää ihmistä puukottanut nuorukainen on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeettomaksi.
Syyttäjä vaatii tekoaikaan 16-vuotiaalle pojalle rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä neljästä murhan yrityksestä.

Oulun käräjäoikeus pui kaksi päivää Oulun ammattiopistolla tapahtuneita puukotuksia. Syytetty myönsi teon, mutta kiisti murhan tai tapon yritykset. Puolustuksen mukaan tapahtuma-aikaan syyntakeeton nuorukainen ei ahdistuksensa ja hajanaisten ajatusten takia ymmärtänyt tekonsa vaikutuksia tai pystynyt suunnittelemaan tekoa.

Puolustuksen mukaan poika syyllistyi törkeisiin pahoinpitelyihin, ei muuhun.

Puukotetuille
vakavia vammoja

16-vuotias puukotti lokakuussa leveäteräisellä keittiöveitsellä kolmea koulun oppilasta ja vahtimestaria. Hän marssi aamupäivällä oppilaitokseensa, käveli vessaan ja vaihtoi farkut maastohousuihin. Hän otti repustaan keittiöveitsen ja pisti puukon taskuunsa.

Tämän jälkeen poika puukotti ruokalassa 3-4 kertaa selkään kahta, sattumavaraisesti valikoitunutta tyttöä. Sitten syytetty poistui ruokalasta aulatiloihin, jossa löi kahta muuta uhria leveäteräisellä keittiöveitsellä kertaalleen. Kaikille puukotetuille aiheutui teoista vakavia vammoja ja kuoleman vaara.

Syyttäjä: Poika
suunnitteli tekoaan

Syyttäjän mukaan vastaaja suunnitteli tekoaan ja toteutti sen julmasti aiheuttaen vakavia vammoja ja hengenvaaran neljälle uhrille. Puolustus kiisti, että syytetty olisi suunnitellut tekoaan. Opiskelijapoika päätti tehdä tekonsa Myllytullin yksiköstä vasta tapahtuma-aamuna. Uhrit valikoituivat sattumalta.

Oikeussalissa kävi ilmi, että vastaaja kantoi kaunaa ja suunnitteli kostoaan entisille ystävilleen, mutta tätä suunnitelmaa hän ei koskaan toteuttanut. Sen sijaan hänen ahdistunut mielensä päätti tehdä veriteon Myllytullissa.

Asianomistajat vaativat syytetyltä lähes 90 000 euron vahingonkorvauksia.

Juttua muokattu kello 12.46: Nuorukainen puukotti kolmea opiskelijaa ja vahtimestaria, ei neljää opiskelijaa, kuten jutussa aiemmin luki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. 6

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    7. 7

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    5. 5

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    6. Näytä lisää