Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kesko sulkee nämä Anttilat

Kesko sulkee kahdeksan Anttila-tavarataloa ja aloittaa uudet yt-neuvottelut muun muassa Kodin1-ketjussa. Ne voivat johtaa 220 hengen irtisanomiseen.
Keskon mukaan verkkokaupan kasvu, kulutuksen vähentyminen ja kilpailun kiristyminen ovat heikentäneet merkittävästi Anttilan kannattavuutta. Yt-neuvotteluissa on päätetty sulkea kahdeksan Anttilan tavarataloa. Kesko sulkee seuraavat Anttilat:

  • Espoonlahti, Espoo
  • Sello, Espoo
  • Tiiriön kotimyymälä, Hämeenlinna
  • Kerava
  • Kouvolan keskusta
  • Kivikukkaro, Turku
  • Skanssi, Turku
  • Myyrmanni, Vantaa

Suljettavissa tavarataloissa työskentelee yhteensä noin 210 työntekijää. Lisäksi muista Anttiloista vähennetään 25 henkilötyövuotta. Osa vähentämisistä toteutetaan irtisanomisina, osa osa-aikaistamisina ja osa lomautuksina.

Suunniteltu sulkemisaikataulu on helmikuun 2015 loppuun mennessä.

- Kahdeksan Anttila-tavaratalon suunniteltu sulkemisaikataulu on helmikuun 2015 loppuun mennessä, kertoo Anttila Oy:n toimitusjohtaja Antti Ollila IS:lle.

Tästä johtuen tavaratalojen loppuunmyynnin toteutuksesta kerrotaan tavaratalokohtaisesti, kun aikataulut täsmentyvät.

Yt:t Kodin1-tavarataloissa

Kesko aloittaa Anttila Oy:n kannattavuuden parantamiseksi yt-neuvottelut myös Kodin1-ketjussa. Kesko aikoo sulkea neljä Kodin1-tavarataloa seuraavan kahden vuoden sisällä. Sulkemisuhan alla ovat seuraavat Kodin1:t:

  • Ruoholahti, Helsinki
  • Kolmisoppi, Kuopio
  • Lielahti, Tampere
  • Lappeenranta

Yt-neuvottelut alkavat myös Anttila Oy:n ja K-citymarket Oy:n keskusyksiköissä. Neuvottelut koskevat yhteensä noin 1 350 henkilöä. Vähennystarpeen arvioidaan olevan enintään 220 henkilötyövuotta.

NetAnttilan valikoimia aiotaan laajentaa. Kesko myös suunnittelee uudistavansa Anttila- ja Kodin1 -tavaratalot sekä K-Citymarketin käyttötavaraosastot. Kesko kertoo myös selvittävänsä Anttila Oy:n myyntiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    8. 8

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    9. 9

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    9. 9

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää